Mervi Yli-Hynnilä  

S. aureus on sitkeä vastustaja

Uusin valtakunnallinen utareterveyskartoitus kertoo ilosanomaa, että soluttavien lehmien määrä on vähentynyt. Menneen vuosikymmenen työ on tuottanut tulosta, hitaasti tosin. Ongelmatiloja on kuitenkin yhä ja hyvillekin tiloille tulee silloin tällöin huonoja aikoja, jolloin tartuntoja vastaan joudutaan taistelemaan. Yksi sitkeimmistä uateretulehduksen aiheuttajasta on S. aureus.

TuotaMaitoa -hanke Etelä-Pohjanmaalla perusti utareterveyden kehitysryhmän, joka pyrkii auttamaan nimenomaan S. aureuksen vaivaamia karjoja.

Tulehdusten kasaantuessa tilanne tuntuu epätoivoiselta ja monet, vuosia Staphylococcus aureus -tartunnasta kärsineet karjat eivät tahdo jaksaa uskoa, että tilanne voisi enää korjaantua.

Maitojalosteen terveydenhuoltoprojektin tiloilla saatiin vuoden seurantajaksolla parannettua monen karjan terveyttä. Hankkeen käynnistyessä vain 45 prosentilla karjoista utareterveys oli hyvä, mutta vuoden kuluttua jo 73 % saavutti asetetut tavoitteet. Ongelmatiloista yli puolen tilanne korjaantui vuodessa.

Karjojen ongelmat olivat erilaisia, mutta monet taistelivat S. aureus -tartunnan kanssa. Myönteisten tulosten rohkaisemana TuotaMaitoa -hankkeessa perustettiin utareterveyden kehitysryhmä, jossa pyritään auttamaan nimenomaan S. aureus -karjojen saneeraamisessa, joskin monenlaisia tiloja lähti ryhmiin mukaan.

Voiko S. aureusta saneerata?

Stafylokokit ovat osa lehmän ihon ja limakalvojen normaalia bakteerikantaa, joten S. aureusta ei voida karjasta kokonaan hävittää. Kuitenkin eläinlääkärit joutuvat usein toteamaan, että jollain karjalla S. aureus aiheuttaa säännöllisesti utaretulehduksia, kun taas toisilla karjoilla tuskin koskaan. Onneksi on hyviä kokemuksia siitä, että ongelmatilat ovat päässeet eroon S. aureus -tartunnoista. Terveydenhuoltotyön tavoitteeksi parin vuoden aikajaksolle voidaan realistisesti asettaa tilanne, jossa uusia S. aureus- tartuntoja syntyy harvoin, esimerkiksi 20 lehmän karjassa yksi vuodessa tai kahdessa vuodessa.

Saneerauksen periaate

Tautisaneerauksissa pyritään eliminoidaan tartuntalähteet. Salmonellasaneerauksessa tartuntaa levittää sairaan lehmän lanta, S. aureusta levittää tartuntamaito. Kun tartuntabakteerin erittäjät saadaan kuriin, levittäytyy normaalibakteeristo tilalle.

Samanaikaisesti eläinten puolustuskykyä tuetaan parantamalla ympäristöä ja hoitoa. Myös navettaympäristön ja välineiden puhdistaminen tuottaa jo tulosta.

Jostain syystä ongelmakarjoissa bakteeri on vallannut elintilaa muulta ihobakteeristolta, aivan kuten sairaalainfektioissa. Vaikka S. aureus asustaa jossain määrin terveellä iholla ja limakalvolla, viihtyy se mieluiten rikkinäisillä pinnoilla. Yksi altistava tekijä onkin ihon ja vetimen limakalvojen rikkoutumista aiheuttavat olosuhteet. Utaretulehdus tarttuu vedinaukon kautta, joten vedinaukon ehjänä pysyminen on lehmän puolustuskyvyn perusta. Määrällisesti S. aureusta erittyy eniten tartunnan saaneen neljänneksen maidossa, pienempiä määriä tulehtuneissa ihovaurioissa. Karjassa, jossa S. aureus on ottanut ylivallan normaalibakteeristosta, bakteeria on kaikkialla eläinten pinnoilla. Navettaympäristössä eli raudassa, betonissa, puussa tai lannassa stafylokokki ei varsinaisesti viihdy, mutta valutetun tartuntamaidon tai muun tulehduseritteen mukana tartunta voi levitä parresta tai lypsimistä toiseen lehmään. Pelkkä ympäristön desinfiointi on yleensä tehotonta, sillä tartuntaa levittävä lehmä saastuttaa ympäristöään nopeammin kuin kukaan ehtii desinfioida.

S. aureus -maitoa ei lypsetä

Jotta utaretulehduksen levittäjät löydettäisiin, joudutaan viljelemään tehostetusti soluttavien neljännesten maitoja. Tutkimuksia tehdään, vaikka lääkkeitä ei aiottaisikaan käyttää. Neuvojan kartoitus on saneerauksen lähtötilanteessa avuksi, jotta solujen lisäksi kartoitetaan myös vedinten kunto ja lypsyn altistavat tekijät. Solutestiä joutuu aluksi seuraamaan tehostetusti ja näytteitä ottamaan aina uuden soluneljänneksen löydyttyä. Työrutiineissa tämä vaihe on työläs, mutta tilanteen parantuessa karjan soluseuranta ja lypsyjärjestys tulee helpottumaan. Tartunnan saaneista neljänneksistä ja lehmistä tarvitaan tarkka kirjanpito, eli kerran tartunnan saaneet pitäisi merkitä pysyvästi.

Tartunnan eliminointi vaatii aikamoista ankaruutta. Koska S. aureus -maito on tartunnan lähde, eliminoidaan todetut S. aureus -neljännekset pois lypsystä tavalla tai toisella. Näin ollen kun tartuntaneljänneksiin ei tarvitse koskea, tartuntamaitoa ei ole lypsyvälineissä ei sitä myöskään juoteta vasikoille.

Näytteiden tulosten valmistuttua on terveydenhuoltokäynnin vuoro. Jokainen lehmä ja neljännes keskustellaan ja toimenpiteet kirjataan terveydenhuoltosuunnitelmaan. Valittaessa toimenpidettä, tarkastellaan lehmän tuotantovaihetta ja sairaushistoriaa. Yksittäinen neljännes on useimmiten helppo laittaa umpeen kesken kauden lypsyä harventamalla 1-3 viikon aikana maitomäärästä riippuen. Jos neljänneksiä on samalla lehmällä useita, on tilanne jo vaikeampi. Mikäli tuotantokausi on lähellä umpeenmenoa, saadaan jatkoaikaa ja vasikka laittamalla koko lehmä umpeen vaikka jo 3 kk ennen poikimista. Teurastuspäätös tehdään poikimisen jälkeen: soluton saa jatkoaikaa ja soluttavasta luovutaan heti. Jos lehmällä on todettu S. aureus jo aiemmin ja umpeenpano ei ole mahdollista, on viisainta poistaa eläin. Antibioottihoidot on yleensä ongelmakarjoissa todettu jo kauan sitten tehottomiksi. Turhat yritykset ovat kalliita ja niiden jäljiltä karjaan jää usein tartunnan levittäjiä, kun epätäydellisesti parantunutta ei kuitenkaan raskita teurastaa. Karjoissa, joissa S. aureus -tartuntoja on harvoin, ovat käytännössä hoitotuloksetkin parempia. Hoidettaviksi kannattaa valita vain juuri todetut tartunnat hyvillä alkulypsykauden eläimillä ja hoidon tulosta pitää seurata solutestillä kuukausia, jotta erittäjiä ei pääse syntymään.

Tartuntapaineen vähentämisessä näyttää olevan tärkeää se, että kaikki tartunnan leviämistä rajaavat toimenpiteet ajoitetaan tehtäviksi yhtä aikaa ja nopeasti, näin karjan bakteerikanta muuttuu kertaheitolla merkittävästi. Tyypillinen epäonnistumistilanne on se, että kroonikoita poistetaan tipotellen ja tilalle tulee uusia tartuntoja samaan tahtiin, jolloin tartunnan kantajat eivät vähene. Kun kroonikot teurastetaan kerralla ja kaikki tartuntaneljännekset poistetaan lypsystä lähes samanaikaisesti ja uusia terveitä eläimiä tulee tilalle, näyttäisi saneeraus edistyvän rivakammin.

Uusien tartuntojen ennaltaehkäisy

Jotta terveet lehmät ja uudet hiehot säilyisivät terveinä, kartoitetaan terveydenhuoltokäynnillä myös altistavia tekijöitä. Kaikki eläimiä vaurioittavat tekijät pitäisi löytää. Neuvojan tekemä vedinten kunnon kartoitus paljastaa, onko lypsy ja kone vaurioittanut vetimenpäitä heikentäen paikallista puolustusta. Maidon vapaa virtaus laitteistossa maitohuoneeseen päin tarkistetaan, sillä tulpat maitoputkella saattavat aiheuttaa maidon takaisinvirtausta putkistosta vetimiin ja utareisiin ja siten levittää tartuntaa. Perinteiset lypsyohjeet ovat edelleen voimassa eli lypsyjärjestys, yksilölliset pyyhkeet sekä muut hygieniatoimet. Vähäinen käsin koskettelu voisi olla perusteltua leviämisen vähentämiseksi (ei jälkihierontaa eikä käsin tilkkomista).

Terveiden eläinten ja ensikoiden ryhmittely erilleen tartunnan saaneista ja epäilyttävistä helpottaa tilanteen hahmottamista ja työjärjestystä parsinavetassa.

Altistavia tekijöitä

Makuuparren tai kalusteiden hiertymiä aiheuttavat yksityiskohdat pitäisi korjata, sillä vain ehjä iho on puolustuskykyinen. Usein S. aureus -karjassa todetaankin pienen ja kuluneen parren rikkovan kintereitä, joten parsiremontti on paikallaan.

Pihatoissa saneeraus on usein vaikeampaa kuin parsinavetassa. Yksi syy on eläinten makuupaikkojen vaihtuminen, jolloin mahdolliset tartuntamaitoa valuttelevat lehmät saavat levitettyä tehokkaasti tartuntaa. Toinen tekijä on lypsyjärjestys, jota vain osa pihattokarjoista on sopeutunut noudattamaan. Ratkaisuna jäljelle jää vain tavaton ankaruus: S. aureus- lehmiä ei voida pitää tuotannossa.

Sanomalehdillä vuoratuilla utareliiveillä on monessa karjassa vähennetty valuttelun haittoja. Paperi imee maitoa ja erityisesti yhtä neljännestä umpeutettaessa suojaa muuta karjaa tartuntamaidolta. Toisaalta liiveillä suojataan uusia hiehoja ja poikineita, terveitä lehmiä. Pihatoissakin liivejä on käytetty menestyksellä saneerauksen alkuvaiheen tukitoimena.

Vedinkaston käyttöä suositellaan tartuntatilanteen ollessa kuumimmillaan. Perinteiset, edulliset jodipitoiset kastoaineet tehoavat yhtä hyvin kuin kalliit uudentyyppiset. Tärkeää on seurata, miten vedinten iho voi. Erilaisissa navetoissa olosuhteet vaihtelevat ja sama aine voi toisessa karjassa kuivattaa ihoa ja toisessa pitää ihon kunnossa. Vedinkaston käyttö voidaan lopettaa vuoden parin kuluttua, kun tartuntatilanne on rauhoittunut.

Monen karjan ongelmat keskittyvät hiehoihin. Ahtaat parret ja karsinat voivat hiehoaikana vaurioittaa kasvavien vasikoiden ihoa ja tekemisen puute karuissa olosuhteissa voi laukaista imemistä. Toimenpiteet karjan kestävyyden parantamiseksi vaativat lähes aina parantelua hiehotilojen väljyyteen ja pintojen pehmeyteen. Imemisviettiin vaikuttaa, onko juottovaiheessa tarve saatu tyydytettyä ajallaan, mikä voi toisilla vasikoilla vaatia enemmän toimenpiteitä.

Terveydenhuoltosuunnitelmaan listataan korjausta vaativat tekijät ja ne toimenpiteet, joihin yhdessä karjanhoitajan kanssa keskustelussa on päädytty.

Seuranta

Kroonikoiden poistuttua jäljelle jää jännitys, tuleeko uusia tartuntoja ennen terveisiin lehmiin. Solutestin pyörittäminen on vastenmielistä, mutta tärkeää. Jos uusia neljänneksiä todetaan, umpeutetaan ne rivakasti. Useinkaan tartuntojen tulo ei lakkaa täysin, mutta hidastuu. Jos näin ei käy, on jatkettava etsintöjä tartuntalähteen löytämiseksi. Parantuneeksi toivotut lehmät saattavat erittää tartuntaa ja tilanne helpottuu, kun tällainen viimein poistuu. Jokin altistava tekijä on voinut jäädä havaitsematta, kuten maitoputken notko tai peseentymisongelma. Tulokset näkyvät osittain heti, mutta ainakin seuraavien kuukausien aikana. Oleellista on, että uudet tartunnat löydetään nopeasti ja eliminoidaan saman tien.

Lähes kaikilla karjoilla uusia tartuntoja tulee. Joskus vielä hyvien kuukausien tai vuosienkin jälkeen voi yhtäkkiä ilmaantua tapauksia, joille ehkä syykin keksitään (hiehot imeneet toisiaan, hiehokarsinassa tai -parsissa tullut hiertymiä, vielä yksi vanha kroonikkolehmä putkahtaa esille, jne). Kuitenkin näistä tilanteista selvitään entistä pienemmin tappioin.

Kirjoittaja on terveydenhuoltoeläinlääkäri TuotaMaitoa -hankkeessa, Pro Agria Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskuksessa.