|
Muutosten keskelläSyksy alkoi maitomarkkinoilla levottomissa tunnelmissa, kuten lehdistä olemme voineet lukea. Paljon on kirjoitettu kauppaketju Lidlin rantautumisesta Suomeen. Ja suomalaisethan ovat uuden perään, oli sitten kyse "näkökännyköistä" tai vaikka käytetyistä, "verottomista" tuontiautoista. Uuden kauppiaan toimintatapa on herättänyt ennen näkemättömän voimakkaita reaktioita muiden alalla toimijoiden keskuudessa ja myös Valioon on kohdistunut epäilyjä. Vaikka Valio pakkaa ainakin osan Lidlin maidoista, se ei merkitse sitä, että Valio myisi maidon sille halvemmalla kuin muille vastaavan kokoisille asiakkaille. Kauppias voi myydä maidon vaikka ilmaiseksi, jos niin haluaa. Valiolla yrityksenä ja tuottajilla raaka-aineen toimittajina ei ole siihen varaa. Muistissa on vielä 1998 alkanut maitosota. Sen seuraukset muistetaan. Kannattavuus romahti, tuottajahinta ei pystynyt seuraamaan läheskään kustannuskehitystä ja seurauksena oli kuntokuuri, joka oikeni vasta yli 400 valiolaisen henkilön saneerauksella ja monilla muilla kipeillä leikkauksilla. Eikä kaikkea menetettyä ole saatu vieläkään takaisin. Kaupan alalla on tapahtumassa paljon muutakin. Suomalaiset paikallistason toimijat ovat hakeneet entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivät joko pohjoismaisia tai sitten vielä laajempia hankintakuvioita. Tältä kehitykseltä turha on sulkea silmiään, kun jo pääjohtajatason vaikuttajat puhuvat niistä varsin avoimesti. Jotain niistä toteutuu jossakin muodossa varmasti. Kaupan toimintamallit muuttuvat. Aina ne ovat muuttuneet. Jos ei sitä usko, niin kannattaa hankkiutua vaikka SOK:n Ässäkeskuksen osuuskauppamuseoon. Muutosta on tapahtunut. Valiolle on ehdottoman tärkeää elää tässä muutoksessa mukana ja vastata muutostarpeisiin. Uskon täysin, että yrityksessämme on osaamista, millä haasteeseen vastataan. Tutkimus ja tuotekehitys ovat kilpailijoitamme edellä. Meillä on kuluttajien hyväksymät, vahvat tuotteet. Meillä on vahvaa markkinaosaamista ja teollisuutemme tehokkuus on hyvää vauhtia saavuttamassa alan eurooppalaista kärkitasoa. On myös asiakkaidemme etu, kun löydämme yhteisiä toimintamalleja muuttuviin tilanteisiin. Kyse on vain muutosherkkyydestä. Omistajina olemme varauksettomasti tukemassa osaavaa henkilöstöämme näissä haasteissa. Kaikki nämä näkymät vaativat yritykseltä paljon. Yksittäiseltä toimipaikalta tarkasteltuna joitakin päätöksiä voi olla vaikea ymmärtää. Kyse on kuitenkin kokonaisuuden hallinnasta, siitä miten yrityksenä kokonaisuudessaan menestymme. Valion investoinnit ovat pitkästä aikaa kasvussa. Sama kehitys näyttää jatkuvan myös ensi vuonna. Kokonaisuuden kannalta olennaista on se, että voimat suunnataan sinne, missä hyöty koko yrityksen eteenpäin menon kannalta on parasta ja nopeinta saavuttaa. Nyt toteutettavana oleva KEHO-ohjelma on yksi tärkeimmistä asioista Valiossa. KEHO-ohjelma tarkoittaa tuoretuotteiden valmistuksen keskittämistä Riihimäelle, Jyväskylään ja Ouluun. Kokonaisuudessaan KEHO-ohjema tulee maksamaan noin 70 miljoonaa euroa, mutta hyötyjäkin odotetaan vuositasolla 25-30 miljoonaa euroa. Pääosin teollisuutemme käyttöasteet ovat hyvällä tasolla, joten lisämaito ei tuo merkittävää lisää käyttökustannusten tehokkuuteen. Tuoretuotteet ovat oma lukunsa, kun kotimarkkinat eivät juurikaan kasva. Tuotanto täytyy sopeuttaa tarpeisiin. Uusi toimintamalli antaa myös paremmat edellytykset vastata uudistuviin kaupan logistisiin tarpeisiin. KEHO-ohjelmalta odotamme paljon. Hyvää syksyn jatkoa kaikille valiolaisille. Kari Inkinen on Valion hallituksen puheenjohtaja. |
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |