Tänä syksynä ensimmäiset myymälänsä Suomessa avannut saksalainen
myymäläketju Lidl myy omalla tuotemerkillään Valion pakkamaa maitoa.
Lidl-myymälöissä maito on keskimäärin halvempaa kuin muissa kaupoissa.
Myykö Valio eri kaupoille eri hintaista maitoa, johtaja Pentti Paloranta
Valion Kotimaan myynnistä ja markkinoinnista?
Määräävässä markkina-asemassa Valion on kohdeltava tuotteiden
hinnoittelussa tasapuolisesti samankokoisia asiakkaita. Tuotteiden hinta on aina
asiakkaan ja Valion välinen asia eikä julkinen. Maidon hinta määräytyy
asiakkaan myymälän myyntimäärän mukaan.
Miksi Lidlin maitopurkissa Valiota ei mainita valmistajana?
Lidl on vastannut pakkaussuunnittelusta ja heidän lähtökohtansa on, että
valmistajaa ei mainita pakkauksessa.
Valmistaako Valio muille kaupoille tuotteita niiden omilla tuotemerkeillä?
Onko valmistus Valiolle kannattavaa?
Valio valmistaa muun muassa Keskolle Keskon tuotemerkillä jäätelöä ja
äidinmaidonkorviketta. Valmistus on kannattavaa.
Kannattaako Valion satsata oman Valio tuotemerkin markkinointiin, kun
tuotteet menevät kaupaksi muutenkin?
Valion toiminnan kannalta on hyvin tärkeää, että kykenemme tarjoamaan
tuotteitamme kuluttajille vahvan Valio brandin avulla.
Kaupan omat tuotemerkit muodostavat tänään ja myös jatkossa vain osan
myymälän tuotevalikoimasta ja suurin osa valikoimasta koostuu teollisuuden
tuotemerkeistä ja brandeistä.