Minkiön pihattotutkimus

Lypsylle
Lehmät menossa lypsylle.
Kuva Juha Sariola

Apevaunu
Seosrehun tekoon käytetty apevaunu. 
Kuva Juha Sariola

Häirintää
Väkirehukioskilla ilmeni häirintää.
Kuva Juha Sariola

Sisältö
Osa I

Lehmien ruokinta, terveys ja 
hyvinvointi pihatossa

   Tiivistelmä, jossa kuvataan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen Minkiön pihatossa 1999-2001 tehtyä pihattotutkimusta.

Ruokintastrategiat
ja syöntikäyttäytyminen pihatossa

   Tutkimustulosten perusteella karja, jonka tuotostaso on lähellä keskimääräistä tarkkailukarjaa, pystyy säilyttämään tuotostasonsa myös säilörehuvaltaisella ruokinnalla.

Väkirehuruokinnan toteutusvaihtoehdot pihatossa
   Myös vakiomäärän väkirehua sisältävä seosrehuruokinta sopii hyvin pihatto-olosuhteisiin ja valittu ruokintastrategia ei vaikuttanut tuotoksen, vaikka ruokintastrategia vaikutti muodostuvan lypsykäyrän muotoon.

Osa II

Lehmän tuotanto ja hyvinvointi
   Tulosten päätöksellä voidaan suositella lyhyttä vierihoitoaikaa. Vasikan toipumisen ja ternimaidon saannin kannalta alle 1 vrk:n pituinen vierihoitoaika tuntuisi riittävän pitkältä, mutta vieroitus ei vaikuttaisi emon syöntikäyttäytymiseen ja maidonantiin.

Osa III

Utareterveyden ja lypsettävyyden 
seuranta uudella tekniikalla

   Lypsettävyyden mittauksessa ei ole ongelmia ja sen laajempaa käyttöönottoa tarkkailussa ja muussa eläinarvostelussa voi vain toivoa.
   Sähkönjohtavuuden käyttö utareterveyden seurannassa on osoittautunut käyttökelpoiseksi, se kaipaa kuitenkin seurakseen CMT-testin ja pahimpien näytteiden vilejelemisen.
    Sähkönjohtavuuden käyttötapoihin MTT:ssä laajennetaan tutkimuskulmaa siten, että lehmän koko historiasta ja loppukohtalosta tarkennetaan, erot siinä kehityksessä vaikuttivat. 

Arviointia
  
Tutkimuksen jälkiarviointia, lähdeaineistoa ja kirjoittajia.


 alkuun  

Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot