Minkiön pihattotutkimus


Sisältö

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Arviointia

Kaikki hankkeeseen kuuluneet aiheet toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Pihatto-olosuhteista saatiin runsaasti uutta tietoa. Tuloksista ja kokemuksista on kirjoitettu neuvonnallisia kirjoituksia. Tieteellisten kirjoitusten käsikirjoitukset ovat valmiit.

Tekniikka vaatii tarkkailua

Pihatossa käytetyistä laitteista saatiin tärkeää kokemusta. Automatisoitu tekniikka, ruokinta-automaatit, lypsyasema ja lehmien kulkua ohjaavat portit, toimivat pääosin moitteettomasti. Automaattiset laitteet kuitenkin vaativat oikein toimiakseen päivittäistä tarkkailua ja säännällistä huoltoa, sillä pienet toimintahäiriät eivät kuitenkaan olleet harvinaisia.

Lisätietoa kaivataan

Tutkimushanke nosti esiin lisätutkimustarpeita. Tehdyt tutkimukset osoittivat, että yksinkertainen seosrehuruokinta sopii pihattoympäristään eikä valittu ruokintastrategia vaikuttanut maitotuotokseen. Tutkimuksessa oli mukana kuitenkin vain 182 päivää lypsykauden alusta lukien. Jatkossa olisi hyvä verrata tuotoksen mukaista erillisruokintaa ja vakiomäärän väkirehua sisältävää seosrehuruokintaa myäs loppulypsykaudella. Tälläin voitaisiin tutkia tarkemmin käytännässä pelättyä lihomista.

Minkiön tutkimuspihatossa tehtiin Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa yhteistyässä sisäruokintakaudella 1999 - 2000 "pilottikoe" lypsylehmien kioskikäyttäytymistä. Todettiin, että kioskissa olevaa lehmää häirittiin. Todennäkäinen motiivi häirinnälle oli tälläin ylimääräisen väkirehun saanti kioskista. Jatkossa olisi hyvä löytää ratkaisu kioskihäirinnän poistamiseksi esim. parannetun kioskimallin avulla.

Pihatossa runsaasti
vierailijoita

Minkiön tutkimuspihatto on vastaanottanut vierailuryhmiä, joille on esitellyt navettaa ja navetan toimintaa ja tutkimushanketta. Vuonna 1999 pihattoon tutustuneita ryhmiä oli 78 kpl, vuonna 2000 54 kpl ja vuonna 2001 30 kpl. Vuoden 2001 aikana vierailuryhmien määrää rajoitti Euroopan eläintautitilanne.

Esitykset

Minkiön pihattotutkimuksiin liittyviä esityksiä on pidetty Maataloustieteen Päivillä 2002 9.1.2002 Helsingissä ja Valio Oy:n järjestämässä Navetan suunnitteluseminaarissa 2002 6.2.2002 Nokialla. Hankkeen tuloksia on esitelty myäs viljelijöille pidetyissä koulutustilaisuuksissa.

Artikkelit

Tutkimustuloksia on julkaistu kotieläintuotannon ammattilehdissä. Hankkeessa saatuihin tuloksiin pohjautuen on valmisteilla yksi pro gradu -tutkielma (Helsingin yliopisto/Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta).

KAUSTELL, K. 1999. Parresta pihattoon - iso askel lehmälle. In: Ruokinta: liite Maito ja me -lehteen nro 9/1999. Maito ja me 11, 9: 8-9.

KAUSTELL, K. 1999. Lehmä oppii nopeasti pihaton pelisäännät. KM VET 5: 22-25.

KAUSTELL, K. 1999. Ensimmäisen vuoden kokemuksia Minkiän tutkimusnavetasta. In: Nautojen ruokinta ja hoito. Nautatilojen neuvojien koulutuspäivät 25.-27.8.1999, LEL-auditorio/Suitian koetila. p. 52-54.

KAUSTELL, K. 1999. Ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus. In: Tuotantoeläinten hyvinvointi. Tieto tuottamaan 81: 24-28.

KAUSTELL, K. 2001. Pitkä vierihoito verottaa maitotuotosta. Koetoiminta ja käytäntä 58, 2: 11.

KAUSTELL, K., YRJ€NEN, S., SARIOLA, J., JAAKKOLA, S., KANGASNIEMI, R. & KHALILI, H. Effects of concentrate and protein feeding level on milk production and feed intake of dairy cows housed in a free stall barn. Livestock Production Science - Manuscript.

YRJÄNEN, S. 2001. Seosrehu sopii pihattolehmien ruokintaan. Koetoiminta ja käytäntö 58, 4: 3.

YRJÄNEN, S., KAUSTELL, K., SARIOLA, J., KANGASNIEMI, R. & KHALILI, H. 2002. Väkirehuruokinnan toteutusvaihtoehdot pihatossa. In: toim. Marketta Rinne. Maataloustieteen Päivät 2002: kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977, p. 31-34.

YRJÄNEN, S., KAUSTELL, K., SARIOLA, J., KANGASNIEMI, R. & KHALILI, H. Effects of concentrate feeding strategy on milk production and feed intake of dairy cows housed in a free stall barn. Livestock Production Science - Manuscript.

Hankkeen toteutuksesta vastasivat:

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)/ Kotieläintuotannon tutkimus/ Eläinravitsemus (ERA), Kaisa Kaustell, Juha Sariola, Seija Jaakkola, Satu Yrjänen ja Hannele Khalili

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)/ Kotieläintuotannon tutkimus/ Eläinjalostus (EJA), Reima Kangasniemi

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)/ Maatalousteknologian tutkimus/ Vakola, Markus Pyykkönen

Osarahoitus: MMM - MAKERA

 

 alkuun Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus