|
|
Jussi Knuuttila Vasikalle villapaitaMoni karjankasvattaja on talven pakkasilla joutunut toteamaan, että pihattonavetta on kylmä juuri syntyneen vasikan ensimmäisten viikkojen kasvuympäristöksi. Ongelmia on ollut parsinavetoissakin, mutta varsinkin suurissa pihatoissa vasikkatilojen järjestäminen vedottomaksi on osoittautunut vaikeaksi. Ripuli on päällimmäinen ongelma. Seurannaisvaikutukset voivat olla hyvinkin pahat ja kaikissa tapauksissa hidastavat vasikan kasvua ja kehittymistä.
|
|
Alahärmäläiset Tarja ja Ari-Pekka Kangas siirsivät neljä vuotta sitten maidontuotantonsa kauan palvelleesta parsinavetasta uuteen pihattoon. Siirto onnistui muuten odotusten mukaisesti, mutta vasikoiden kanssa oli vaikeuksia. Ripuli ja sen seurannaisvaikutukset kiusasivat. Työtä oli ylenmääräisesti, tulokset heikonlaiset. Tarja ja Ari-Pekka ovat kovin yksimielisiä siitä, että päällimmäinen syy vaivoihin on liiallinen veto, etenkin talvella. Monia keinoja koetettiin vedon taltuttamiseksi, mutta tyydyttävää ratkaisua ei nykyisiin navetan kuoriin löytynyt. Lämmitysyritykset lopulta lisäsivät vetoa avarassa pihattotilassa, kun paikallisesti lämmitetty ilma vain tehosti ilman luonnollista kiertoa. Ongelmaa ei edes tilapäisseinillä kyetty poistamaan. Tarja ja Ari-Pekka sanovat, että paras ratkaisu olisi erillinen vasikkaosasto, jossa olosuhteet olisivat vasikoille otolliset: Riittävästi lämpöä, kuiva ilma ja mahdollisimman vähän vetoa. Vasikkaosasto on kuitenkin pitkän tähtäimen projekti. Jotakin piti keksiä ennen sitä. Vasikkapaita helpotti Isäntäpari bongasi pikkuvasikoille tarkoitetun villapaidan. Paita on huovutettua, sataprosenttista villaa. Etuosassa on reiät, joiden läpi etujalat vasikkaa puettaessa sujautetaan. Takajalat pujotetaan takana olevien hihnojen läpi ja homma viimeistellään mahan ali kiinnitettävällä tarranauhalla. Komeus pysyy vasikan selässä kuin voittoravurilla loimi. Huopa kestää pesun, kunhan käyttää hyvin haaleaa vettä. Kuuma vesi melko varmasti saa huovan kutistumaan. Kankailla on nyt viisi vasikkapaitaa käytössä. Ne suunnilleen riittävät vaatettamaan syntyneet vasikat, kun ne riisutaan ja pestään seuraavia varten vasikan tullessa pariviikkoiseksi. Emäntä kyllä sanoo, että paidan riisuminen vasikalta on kamalaa. Se pitää tehdä anteeksi pyydellen. Kylmän kauden lisäksi paitaa on käytetty pienillä ja heikoilla eläimillä. Karjaan syntyi juuri kovin pieni vasikka, jonka ei uskottu kovinkaan hyvin matkaan lähtevän. Vasikkapaita yllään siitä on sukeutunut porukan pirtein yksilö. Vasikoiden ripulointi on suunnilleen lakannut. Ari-Pekka sanoo hyvin hoksaavansa, että vasikalla on syntyessään turkki yllään. Hän kuitenkin huomauttaa, että jos vasikan aineenvaihdunta jostakin syystä häiriintyy, niin ruumiinlämmön ylläpitoon tarvittavaa energiaa ei välttämättä synnykään riittävästi. Silloin vasikkapaita saattaa ratkaista pelin voitoksi, kun vasikan koko elinvoima ei kulu lämpimänä pysymiseen. Kankaat ovat tosissaan tyytyväisiä vasikkapaitaan. Se on tuonut helpotusta vasikoiden matkaan lähtöön. Selvyyden vuoksi on todettava, että vasikkatila ei ole talossa aikaisemminkaan mikään kurjuuden pesä ollut. He vain haluavat huolehtia, että mahdollisimman moni vasikka saisi hyvän alun, kun kaikki muutkin asiat on pyritty navetassa saamaan hyvään tuotantokuntoon.
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |