Irja Takalan mielestä on välillä hyvä verrata
omaa arviointiaan
asiantuntijan arvioon. Kuvat Saara Salonen
Verisuonivauriot näkyvät ihon alla pieninä pisteinä eli
verenpurkaumina. Niitä aiheuttaa viallinen tykytys, liian korkea
alipaine,
tyhjälypsy tai liian leveä nännikumin kaulus.
Lehmän vetimien tarkkailu ennen ja jälkeen lypsyn kertoo osaavalle
havaintojen tekijälle paljon. Värimuutokset, renkaat vetimien tyvessä
sekä rauhattomat ja potkivat lehmät ovat merkki tekniikan puutteista ja
virheistä. Eläinlääkäri Mari Hovinen opetti meijerien
tuotantoneuvojille tarkoitetulla kurssilla vedinten tutkimista ennen ja
jälkeen lypsyn. Kurssi pidettiin syyskuun lopulla Mustialassa.
Lypsämisen kannalta paras vedinmalli on tasapaksu ja riittävän
pitkä. -Ihanteellinen vetimen pituus vaihtelee viiden ja kahdeksan sentin
välillä. Sitä pitemmillä ja lyhyemmillä vetimillä lypsyssä voi olla
hankaluuksia, Hovinen sanoi.
Jos utareen ja vedinten raja on epäselvä, nännikuppi kiipeää
lypsyn aikana ylöspäin. Ulos- tai sisäänpäin sojottaviin vetimiin
lypsimien kiinnittäminen voi olla vaikeaa, ainakin robottilypsyssä.
Navetassa taskulamppu on hyvä väline vetimien tutkimiseen. Ennen
lypsyä, utareen puhdistamisen jälkeen, vetimet luokitellaan kolmeen eri
luokkaan. Ykkösluokan vedin on sileäihoinen ja vetimen pää on pehmeä.
Jos vetimessä on rengas, se näkyy värinmuutoksena mutta ei tunnu
sormissa.
Toisessa luokassa vetimissä on jo selviä, näkyviä rasitusmuutoksia
ja vedinaukko saattaa pullottaa.
Kolmanteen luokkaan joutuvat vetimet, joissa on jo selviä
kudosvaurioita, iho on rupinen, verinen, tai rikki, vetimen pää on kova
ja pullottava.
-Tavoitteena on, että navetassa on ykkösluokan vetimiä noin 80
prosenttia. Viimeiseen luokkaan kuuluvia vetimiä ei saisi olla kuin
maksimissaan kolme prosenttia, Hovinen toteaa.
Vetimien luokittelun ohella Hovinen suosittelee kirjaamaan ylös, jos
jonkun vetimen iho on kuiva tai haavoilla.
Lypsyn jälkeen turvotusta, renkaita…
Lypsyn jälkeen vetimistä etsitään värimuutoksia. Sinisyys tai
punaisuus kertoo verenkierto-ongelmista. -Mustista vetimistä niitä ei
kylläkään huomaa, Hovinen huomauttaa.
Värimuutokset johtuvat muun muassa korkeasta alipaineesta,
tyhjälypsystä tai viallisesta tykyttimestä.
Toinen lypsyn jälkeen etsittävä asia on rengas vetimen tyvellä. Se
voi joko näkyä värimuutoksena tai tuntua selvänä kohoumana. -Rengas
muodostuu yleensä loppulypsyn aikana, erityisesti, jos lypsetään
tyhjää. Se aiheuttaa lehmälle kipua, joten utarelohko ei tyhjene
kunnolla. Sen seurauksena lypsetään tyhjää ja ollaan kierteessä,
Hovinen muistuttaa.
Renkaan aiheuttaja on liian korkea alipaine kauluksessa, mikä johtuu
nänniin sopimattomasta nännikumista tai tyhjälypsystä.
Liian kova ja jäykkä nännikumi puolestaan näkyy vetimen pään
turvotuksena tai litistymisenä.
Lypsyn jälkeen tutkitaan myös vedinaukon aukinaisuus. Yli
kaksimillinen aukko johtuu korkeasta alipaineesta tai tyhjälypsystä.
Auki jäävä vetimen pää on bakteereille loistava reitti suoraan
sisälle utareeseen.
-Edellä kerrotut muutokset häviävät aika nopeasti. Sen lisäksi on
myös kauemmin näkyviä muutoksia, esimerkiksi verisuonivaurioita tai
kova vaalea hyperkeratoosirengas vedinaukon ympärillä, Hovinen sanoo.
Arvioimaan oppii vain arvioimalla
Teoriaosuuden jälkeen kurssilaiset tutkivat asiaa käytännössä,
kahden lypsyn verran Mustialan koulutilan navetassa. Taskulamput
välkkyivät, kun neuvojat ja Hovinen suunnistivat lypsymonttuun. Vetimet
tutkittiin sekä ennen että jälkeen lypsyn.
-Tämä on parasta koko kurssilla. On näitä ennenkin katsottu, mutta
on kiva verrata omia havaintoja eläinlääkärin arvioon, Maito-Pirkan
eteläisen alueen tuotantoneuvoja Irja Takala sanoo.
Asiantuntijan kuuleminen tuo luottamusta omaan osaamiseen.
