Maidon laatu ja eläinten terveys
20.11.2002


Teema

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Ari Mäkelä  

Maitoala on alkutuotannon laatutyön edelläkävijä

Valioryhmä on yhdessä muiden maitoalan toimijoiden kanssa rakentanut ensimmäisenä kotimaisena elintarvikesektorina koko alan kattavan alkutuotannon laatutyön toimintamallin. Hankkeen taustalla on meijerialan yhteinen halu vapaaehtoisen kansallisen sopimisen kautta kehittää elintarvikkeiden laatua sekä varmistaa laadun säilyminen suomalaisten maitotuotteiden kilpailuetuna tulevaisuudessakin.

Meijerialan laatima toimintamalli määrittelee kansallisen laadun kehittämiseen ja varmistamiseen liittyvät keskeiset toimenpiteet sekä tavoitteet, joiden avulla pyritään kuluttajalähtöisesti saavuttamaan entistä avoimempi ja jäljitettävämpi laatuketju kansallisen elintarviketalouden laatustrategian mukaisesti. Toimintamallin ytimenä on hankkeen myötä määritellyt hyvän tuotantotavan mukaiset tilatason työohjeet. Suomen Meijeriyhdistyksen jäsenmeijerit ovat sitoutuneet toteuttamaan toimintamallin mukaista laatutyötä siten, että esitetyt tavoitteet voidaan saavuttaa viimeistään vuoden 2006 aikana.

Kansallisen laatuportaikon askelmat tarkentuvat

Ensiluokkainen laatu on jo pitkään tiedostettu kotimaisen elintarvikkeen tärkeimmäksi kilpailuetutekijäksi. Tähän perustuen Suomen kansallisen laatustrategian tavoitteeksi on muodostunut kehittää yhdessä tuotteiden ja toiminnan laatua, varmistaa elintarvikkeiden laadun pysyvä korkea taso ja samalla parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä sekä kannattavuutta. Tavoitteisiin pystytään vastaamaan käytännössä, kun työhön sitoutuvat maanviljelijät, teollisuus, kauppa, kuluttajat, neuvonta ja hallinto.

Kansallisen laatutyön tavoitteita selkeyttämään on luotu kuvan mukainen laatuportaikko. Sen ensimmäisellä portaalla on elintarviketuotannon lakisääteinen laatu eli kotimaisten ja EU-lainsäädännön noudattaminen. Lakitason päälle rakentuu toisena portaana kansallisesti elintarviketoimijoiden vapaaehtoisesti sopima kansallinen taso. Meijerialan laatumalli sijoittuu juuri tälle toiselle portaalle ja se täydentää elintarvikealalla toteutettua muuta kansallista laatutyötä, kuten salmonellan valvontaohjelmaa, eläinten terveydenhuoltosopimusten solmimista sekä säännöllistä eläinten terveydenhuoltokäyntien suorittamista. Kansallisen laatuportaan lisäksi kukin yritys voi omien laatutavoitteidensa mukaisesti rakentaa yrityksen erityislaadun portaan.

Toimintamalli rakentuu yhteisistä laatutyökäytännöistä

Maidon laatutyön perustana on laatusopimus, jolla maitotila kytkeytyy kiinteäksi osaksi meijerin laatujärjestelmää. Laatusopimuksessa maidontuottaja ja meijeri yhdessä sopivat laadunvarmentamisen toteutustavan niin, että sopimuksesta ilmenevät sekä raaka-ainetta koskevat laatuvaatimukset sekä toiminnan laatua määrittelevät osiot. Kansallisena tavoitteena on, että jokaisen suomalaisen maitotilan toiminta on kytketty laatusopimuksella osaksi meijerin laatujärjestelmään vuoden 2006 loppuun mennessä. Valioryhmässä laatusopimuksen solmineita tiloja oli kesäkuun 2002 loppuun mennessä 91,3 %. Tavoitteen mukaisesti ne tilat, joilla ei vielä ole sopimusta pyritään saamaan laatuketjuun mukaan ja uusilta tiloilta (ml. sukupolvenvaihdostilat) edellytetään laatusopimuksen solmimista.

Maitoalan toimintamallin mukaisesti jokainen meijeritoimija sitoutuu toimittamaan tuottajilleen hyvän tuotantotavan mukaiset tuotanto-ohjeet ja edellyttää niiden toteuttamista laatusopimukseen perustuen. Hankkeessa työohjeiston minimitaso toteutettiin kaksikielisenä tilatason työkaluna. Valioryhmässä nämä työohjeet sisältyvät Osuuskuntien tiloille toimittamiin Maidon laatukäsikirjaan. Osuuskunta toimittaa säännöllisesti päivitysmateriaalia tilan laatukansioon, mutta työohjeiden ajantasaisuuden voi käydä varmistamassa nyt myös Valioryhmän maidontuottajien omilta internetsivuilta Valmasta valma.valio.fi.

Koulutus ja arvioinnit tukevat tilatason laatutyötä

Maidontuottajan ammattitaito ja sen kehittäminen on lähtökohta laadukkaan maitoraaka-aineen varmistamisessa. Meijerialan toimijat sitoutuvat toteuttamaan omille tuottajilleen säännöllisesti itse tai yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa laatukoulutusta. Kansalliseksi maidontuottajien laatukoulutuksen tavoitteeksi on toimintamallissa asetettu, että vuoteen 2006 mennessä 90 % maamme tiloista on osallistunut vähintään yksipäiväiseen laatukoulutukseen ja 60 % on suorittanut vähintään viisipäiväisen koulutusjakson. Pidemmän koulutusjakson osalta on suositeltavaa, että se liitetään osaksi laajempaa kansallista laatujärjestelmäkoulutusta. Kesäkuun 2002 lopun tilastossa viiden päivän koulutusjakson suorittaneiden tiloja oli Valioryhmässä 36,8 %. Laatukoulutushankkeisiin on siis osallistuttu aktiivisesti, mutta asetun tavoitteen saavuttaminen edellyttää koko tuottajakunnan aktiivista osallistumista ja osuuskunnilta tuottajalähtöisten laatukoulutuspakettien rakentamista.

Maidontuottajalla on luonnollisesti ensisijainen vastuu laatusopimukseen kirjattujen ehtojen toteutumisesta oman tilan tuotannossa. Osuuskunta sitoutuu tilatason laatutyön säännölliseen arviointiin niin, että vuositasolla vähintään 5 %:lle laatusopimustiloista tehdään arviointikäynti. Tila-arviointi on samalla neuvontakäynti, jonka yhteydessä käydään läpi tilan toiminta laatusopimukseen perustuen. Laatusopimusarvioinneista vastaavat pääasiassa osuuskuntien neuvojat, mutta arvioinnissa voidaan hyödyntää myös puolueetonta ulkopuolista tahoa. Valioryhmässä tila-arviointeja suoritettiin vuonna 2001 noin 1100 eli 6,7 % tilalla.

Meijerialan alkutuotannon laatutyömallissa asetettuja tavoitteiden toteutumista seurataan vuositasolla ja Suomen Meijeriyhdistys vastaa meijerikohtaisten tilastojen yhdistämisestä ja tiedottamisesta. Meijeriyhdistys myös ylläpitää ja kehittää laadittua kansallisen tason toimintamallia tavoitteiden ja välineiden osalta. Tarkemmin Meijerialan toimintamalliin voi tutustua Maitohygienialiiton internetsivulla http://www.maitohygienialiitto.fi.

Laatutyömallia sovelletaan osana yrityksen laatuohjelmaa

Maitoalan laatumallia toteutetaan meijerikohtaisesti, joten käytännössä meijerit voivat sisällyttää jo käytössä olleita laatutyön malleja kansalliseen tasoon. Valioryhmässä tuottajien laatutyön kehittäminen on hahmoteltu "Maitotilan laatuportaiksi". Tuottajien erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet huomioiden Maitotilan laatuportaat etenevät kuvan 3 mukaisesti niin, että tuottajalla on mahdollisuus kehittää tilansa toimintaa porras kerrallaan. Laatuportaikon mukaisesti voidaan todeta, että Valiomaidon laatuketjun laatusopimustilat toteuttavat pääsääntöisesti nyt määriteltyä kansallista tasoa. Sen sijaan yrityskohtaisesta erityislaadusta on hyvänä esimerkkinä Valioryhmän Maitotilaopastetaso, jossa edellytetään tilalta erityistä panostusta mm. laajempaan laatukoulutukseen, tilakohtaisten työohjeiden laadintaan ja tilaympäristön huomioimiseen. Maitotilaopaste oli opastearvioinnin myötä myönnetty kesäkuun 2006 loppuun mennessä 1287 tilalle.

Kirjoittaja toimii laatuasiantuntijana Valion Alkutuotanto ja jäsensuhteet -yksikössä.

 

 alkuun Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus