Maidon laatu ja eläinten terveys 28.11.2007

 
Tuotantoon menevän raakamaidon jäämättö-
myys varmistetaan maidon vastaanotossa varmistustestillä. Jari Hotakainen testaa
Valion Oulun meijerissä.

Hanna Laitinen    

Jäämistä suuret vahingot
Varmista, ettei antibioottimaitoa pääse tankkiin

Antibioottijäämät meijeriin tulevassa maidossa ovat pilanneet tänä vuonna liki puoli miljoonaa maitolitraa. Rahalliset tappiot nousevat yli kaksinkertaiseksi viime vuoteen verrattuna. Koko laatuketjussa tarvitaan nyt tarkkuutta.

Kuluneena vuonna on todettu 20:ssä Valion tuotantolaitokseen tulleessa raakamaitoerässä antibioottijäämiä (tilanne 23.10.2007). Vuosina 2005 ja 2006 tapauksia oli 23 kpl eli tapausten määrä on viime vuosien tasolla. Pilalle menneen maidon määrä ja rahalliset tappiot ovat kuitenkin


Teema

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

tänä vuonna olleet yli kaksi kertaa edellisvuotta suuremmat. Useimmiten jäämiä sisältävä maitoerä saadaan rajatuksi yhteen tai kahteen auton säiliöön, mutta joskus maidon jäämät todetaan liian myöhään eli vasta kun maito on jo siilossa. Tänä vuonna antibioottijäämiä sisälsisältänyttä maitoa on edennyt siiloon asti kolmesti eli laatuketjumme ei ole toiminut kunnolla. Pilalle menneen maidon määrä on yli 460 000 litraa.

Mitä navetalla tapahtui?

Antibioottimaidon joutuminen tilasäiliöön hyvän maidon joukkoon johtuu aina inhimillisestä tekijästä – ihminen tekee jonkin virheen lypsäessään hoidettua lehmää. Mistä virhe sitten johtuu, onkin kimurantimpi juttu. Oheiseen taulukkoon on koottu yhteenveto selville saaduista syistä.

MITÄ POIKKEUKSELLISTA TILALLA OLI
TAPAHTUNUT?
Tapausten
määrä
%
”Huolimattomuus” lypsyn aikana. 4 20
  Umpeenpantu lehmä lypsettiin tilasäiliöön    
  Maidonsiirtoletku väärin    
  Kaksi lehmää hoidossa (2 tapausta)    
Lypsyllä tilapäinen työntekijä / lomittaja (. puutteellinen opastus, väärinkäsitys?). Yksi näistä oli robottitila. 7 35
Tilasäiliössä olevasta ab-maidosta ilmoitettiin liian myöhään kuljettajalle.
2 10
Maitoa ei testattu varoajan jälkeen. 1 5
Kirjausvirhe robotilla (erottelupvm väärin). 1 5
Tilalla ei todettu tehdyn virheitä. 1 5
Tuottajaa ei saatu selville (näytteitä puuttui). 3 15
Syy ei tiedossa, poikkeamaselvitystä ei ole saatu. 1 5
YHTEENSÄ 20 100

Yli kolmasosassa tapauksista lypsyllä oli tilapäinen työntekijä, esim. lomittaja. Tämä osoittaa, että työntekijän perehdytys ja kunnolliset ohjeet ovat äärimmäisen tärkeitä antibioottitapausten estämisessä. Parikymmentä prosenttia tapauksista johtui siitä, että lypsyn aikana oli tehty ”huolimattomuusvirhe”: eläinten kunnollinen merkintä pitää tehdä joka hoidon yhteydessä. Muut syyt ovat yksittäisiä. Näytteiden puuttuminen kolmessa tapauksessa on huolestuttavaa ja vaatii panostusta mm. kuljettajakoulutuksessa.

Miksi antibioottimaito
päätyy siiloon saakka?

Maitoauton keräilykuljettaja testaa antibioottijäämät jokaisesta meijeriin tulevasta maitoerästä (nuppi/peräkärry) joko kuljetuksen aikana T101-testillä tai maidon vastaanotossa Snaptestillä. Snap-testi on pikatesti, jonka tulos valmistuu noin 10 minuutissa, mutta se näyttää vain penisilliinipohjaiset jäämät ja se tehdään, jos T101 ei ehdi valmistua. Jos kuljettajan tekemä T101-testi tai Snap-testi osoittavat, että maidossa ei ole lääkejäämiä, kuljettaja purkaa maidon siiloon.

Kaikista maitoeristä tehdään maidon vastaanotossa vielä varmistustestit T101:llä, jotta myös ei-penisilliinipohjaiset lääkejäämät saadaan selville. Testin tulos valmistuu 4,5 tunnissa, joten maito on siinä vaiheessa jo siilossa. Jos tämän varmistustestin tulos on positiivinen eli maidossa on lääkejäämiä, joudutaan kaikki maito, johon ko. maitoerä on sekoittunut, hylkäämään eli se ohjataan pois elintarvikekäytöstä.

Varmistustestit ovat tänä vuonna kolme kertaa osoittaneet, että maidossa on lääkejäämiä. Maitoerä oli näissä tapauksissa siis jo siilossa. Aina syy ei ole ollut siinä, että lehmää on hoidettu ei-penisilliinipohjaisella lääkkeellä, sillä vain yhdessä tapauksessa Snap-testi oli negatiivinen ja T101 oli positiivinen. Yhdessä tapauksessa nupin ja peräkärryn näytteiden kanssa oli jotakin sekaannusta ja jäämiä sisältänyt maito purettiin vahingossa siiloon. Yhdessä tapauksessa kuljettajan tekemä T101-testitulos oli negatiivinen, mutta varmistustesti oli positiivinen.

Ohjeet ja opastus
kuntoon

Raakamaidon jäämättömyys on ehdoton vaatimus ja tärkeimpiä raakamaidon laatutekijöitä. Maitoon tulee jäämiä, jos lääkityn lehmän maitoa pääsee tilasäilöön. Mistään muualta lääkejäämiä ei maitoon joudu. Joka tilan pitää omalta osaltaan miettiä, miten jäämiä sisältävän maidon pääsy tilasäiliöön estetään. Lääkityt lehmät on merkittävä ja lypsyohjeet on kirjattava, jotta kaikki lypsytyöhön osallistuvat tietävät, mitä navetassa tapahtuu. Uusi tekniikka, erityisesti robottilypsy, aiheuttaa myös omia, erilaisia haasteita, jotka on huomioitava.

Autossa ja maidon vastaanotossa tehdyt antibioottijäämätestit tehdään jäämättömyyden varmistusta varten. Maitoerien kaksinkertainen testaus on työllistävää ja kallista, mutta välttämätöntä raakamaidon ja maitovalmisteiden puhtauden takaamiseksi. Aina kun jäämiä todetaan, syntyy paljon virhekustannuksia ja ylimääräistä työtä. Näytteenotto sekä testin teko ja tulkinta on tehtävä oikein, muutoin virhekustannuksia syntyy entistä enemmän. Näihin on panostettava sekä kuljettajien että maidon vastaanoton henkilöstön opastuksessa ja koulutuksessa.


Antibioottitapausten määrä


Pilalle menneen maidon määrä, joka on ohjattu pois elintarvikekäytöstä.

 alkuun Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus