Leena Kemppi käy navettaa läpi kohde
kohteelta. Lypsyasema on kahdeksan-
paikkainen. Aamu- ja iltatoimiin menee isäntäparilta reilu tunti.
Yhteystiedot on hyvä laittaa maitohuoneen eteisen seinään. Siitä lomittajakin näkee
nopeasti, mihin tulee ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa.
Maitotankin pesua käytiin tilakäynnillä
lävitse. Tankin mittarin puolentoista asteen poikkeama alaspäin vaati korjauksen
luotettavan maidon lämpötilan seurannan varmistamiseksi.
Tupaneuvotteluissa Leena Kemppi kirjaa arviointilomakkeeseen kaikki tilakäynnillä havaitut seikat.
Vesa Jääskeläinen
Laatusopimuskoulutuksen
tilakäynnillä selvitetään
maitotilan
toimintatavat juurta jaksain
Maitojalosteen tuotantoneuvoja Leena Kemppi ei ole helpon tehtävän edessä, kun hän käy läpi tila-auditointia jo pitkään maatilayrittäjinä olleen maidontuottajapariskunnan kanssa. He ovat tuottaneet laatumaitoa vuosikymmeniä ja ihmettelevät, miksi kaikki pitäisi vielä kirjoittaa paperille.
Me haimme laatusopimuskoulutuksen esimerkkitilaksi keskiverto pohjalaistilan, jonka emäntää ja isäntää voisi tässä kutsua vaikka nimillä Maija ja Matti
Maitonen. Heidän tilansa edustaa keskivertoa hieman suurempaa suomalaista karjatilaa. Isäntäväki kuuluu määrätietoisiin yrittäjiin, jotka elävät taloudellisten realiteettien mukaan eivätkä ole lähteneet rankkoihin investointeihin.
Vanhassa, vuonna 1964 rakennetussa parsinavetassa oli aikanaan kymmenkunta lehmää. Pihattolaajennus on tehty sen yhteyteen hieman ennen 2000-luvun vaihdetta. Uudistusten jälkeen lypsäviä on 30 lehmää. Isäntä oli varovainen eikä lähtenyt anomaan kiintiöitä ennen kuin hän oli varma, että puolen miljoonan markan pihattoa voi ryhtyä tekemään.
-Lietesäiliö oli rakennettu jo ennen navetan aloitusta. Onneksi tuli tehtyä riittävän iso, ettei sitä tarvinnut suurentaa lehmämäärän kasvettua. Maitohuoneen pesuvesille suunniteltiin ensin imeytyskenttää, mutta niille tehtiin toinen säiliö kauemmaksi, isäntä kertaa.
Ruokinta perustuu säilörehuun ja omaan viljaan sekä Altialta tulevaan ohravalkuaisrehuun. Säilörehu ja niittorehu jaetaan käsipelillä pöydälle. Väkirehut jaetaan kioskista. Tila on tuottanut E-luokan maitoa. Vain yhden kerran 90-luvulla laatu laski, sekin eläinterveyden takia.
Suunnitelmallinen
eläinten terveydenhuolto
Isäntäväki lähti viime keväänä mukaan Maitojalosteen järjestämään viisipäiväiseen laatusopimuskoulutukseen. Syyskuun lopulla oli vuorossa tuotantoneuvoja Leena Kempin tekemä tilakäynti, joka alkoi aamulypsyllä. Lehmien utareterveys oli tällä kertaa oikein hyvä.
Tilalla on painiskeltu eläinterveyden kanssa parina viime vuonna. -Viimeksi on ollut vedintulehduksia, jotka johtuivat huonosta pesurista. Syy selvisi vasta lypsykoneen pesurin vaihdon jälkeen, isäntä harmittelee ja kertoo, että virta tuntui olevan välillä täysin lopussa. Onneksi nyt osataan panostaa myös omaan hyvinvointiin ja huolehditaan, että itsekin päästään lomille.
Tänä vuonna tilalla on käynnistetty suunnitelmallinen eläinten terveydenhuollon seuranta eläinlääkärin kanssa. Tila on siis ottanut terveydenhuollon yhdeksi työkalukseen. Tällä hetkellä pyritään kehittämään erityisesti eläinten utareterveyttä.
Leena Kemppi kaivaa esiin kansiosta laatukäsikirjat: Vihreästä osasta löytyy osuuskunnan tiedot aina maidon hinnoittelua myöten ja sininen osa sisältää valiolaisten tuottajien yhteiset toimintatavat. Laatukäsikirjat on hyvä olla lomittajankin käsillä.
-Raporttikansiossa säilytetään tilan maidontuotantoon liittyvät dokumentit ja sieltä on helppo osoittaa kuinka tilalla toimitaan, kun kaikki paperit ovat kansiossa järjestyksessä. Kun puhutaan jäljitettävyydestä, niin sieltä pitää löytyä analyysitiedot ruokinnassa käytettävistä säilörehuista, lypsykoneen testipöytäkirjat, tilasäiliötiedot, kolmen vuoden välein tehtävät hygieniakatselmukset, salmonellatodistus ynnä muut tiedot, Leena Kemppi luettelee.
-Nuo eivät ole turhaa tietoa. Tuottajakirjekin on navetan konttorilla samoin kuin hygieniakatselmus. Kaikki ovat tallella, mutta niitä ei vain ole koottu mappiin, isäntä korjaa ja sanoo syyksi, että hänelle kynä on raskaampi käyttää kuin talikko.
Laatuauditoinnin tavoitteet:
- Tuotanto perustuu sopimustuotantoon
- Laatusopimusten päivittäminen
- Toiminnan kehittäminen tämän päivän kysyntää vastaavaksi
- Hyvä yhteistyö tilan ja osuuskunnan välillä
Ruksit arviointi-
pöytäkirjaan
Tuvan pöydän äärellä Leena Kemppi kirjaa arviointikaavakkeeseen, mitä havaintoja navetalla on tehty ja mitä dokumentit osoittavat. Kysymyksiin vastataan kyllä tai ei sen mukaan, onko asia hoidettu. Valtaosa asioista on kunnossa, kuten pitääkin. Maidon laadun hälytysrajat käydään tarkkaan läpi ja isännän kännykkään asetetaan hälytykset, jotka ilmoittavat poikkeavista analyysituloksista, jolloin niihin voi reagoida nopeasti.
Isäntäväki on selvästi tarkka maitonsa laadusta. He kyselevät vielä yksityiskohtia tilatankin pesuista. Lisäevästystä he saavat, miten maidon laatua kannattaa seurata aistinvaraisten näytteiden lisäksi myös tankista otetuilla lettupannunäytteillä.
Toinen ajankohtainen aihe on maidon jäähdytys ja seuranta. Sen taustalla on tankin lämpömittarin 1,5 asteen alempi virhenäyttämä. Se pitää korjata heti seuraavalla huoltomiehen käynnillä. Lämpötilan kirjaamiset on lisäksi tehtävä neljä kertaa päivässä ja pesun jälkeen vielä kurkattava tilasäiliöön, jotta näkee onko pesutulos onnistunut hyvin.
Kansallinen laatustrategian mukaan vuoteen
2006 mennessä maitopuolella tulisi olla avoin
ja jäljitettävä laatuketju, joka ulottuu alkutuotannosta kuljetukseen, teollisuuteen ja kauppaan saakka. Tavoitteena on, että lähitulevaisuudessa maidontuottajat olisivat käyneet viisipäiväisen laatusopimuskoulutuksen. Maitojalosteen tuottajista 60 prosenttia on käynyt tämän laatukoulutuksen läpi. Koulutukset jatkuvat ensi kevääseen.
-Navetan puolella kaikki on kohdallaan. Ilmanvaihto on toimiva. Maitohuoneen laatoitukset ja saumat ovat kunnossa, mutta eteisen lattiapinnoitteet vaatisivat hiontakäsittelyn ja mahdollisesti uuden karhean pinnoituksen.
Vasikkakarsinat olivat ahtaanlaiset, mutta väliseinien muutoksilla tilat on nopeasti saatettavissa kuntoon, neuvoja kirjaa kaavakkeeseen.
Neuvonnallinen tilakäynti,
ei tarkastus
Leena Kemppi korostaa tilakäynnillä, että kyseessä ei ole tarkastus, vaikka tietyt asiat käydäänkin läpi. Kyseessä on pikemminkin neuvonnallinen tilakäynti, jossa puolin ja toisin katsotaan, miten asiat maidontuotannossa ovat. Laatukoulutus ei ole pakollinen, mutta suositeltava.
-Valion asiakkaan kannalta maidon laatu ja sen jäljitettävyys koko maitoketjussa on tärkeää alkutuotannosta lähtien ja meidän tärkeä kilpailuvalttimme, Leena Kemppi kiteyttää.
Navettakäynteineen tilaisuus kestää lähes viisi tuntia. Välillä tuntuu, että isäntäpari on "hiostuksessa" kovilla. Asiat ovat kuitenkin hyvin hoidossa. Puutteet on tiedostettu ja niiden kuntoon saattamiseksi tehdään kovasti töitä. Asioiden ylöskirjaaminen ja vieminen kansioihin tuntuu olevan se vaikein kohta. Sen myöntävät varmasti monet muutkin.
Kysehän ei ole suurensuurista muutoksista muuhun kuin toimintatapaan. Kun Leena Kemppi ehdottaa laatutilakylttiä tilustien varteen, niin isäntä vaatimattomana toppuuttelee ajatusta. Hän kuitenkin myöntää, että siitähän muutkin näkisivät, jotta laadun eteenhän täällä töitä tehdään!