Maidon laatu ja eläinten terveys
5.11.2003

Laura Kulkas  

Miten lehmä ruokitaan
- hyväksyttävä ruokintataso

Lehmien tuotoskyky on noussut huikeaa vauhtia viimeisten 50 vuoden aikana. Tarkkailukarjojen keskituotos on tänä aikana noin kolminkertaistunut. On selvää, etteivät lehmät enää tule toimeen samalla energiamäärällä kuin aikaisemmin, koska ei sitä maitoa tyhjästä muodostu. Lehmien ravinnontarve on moninkertaistunut tuotoslisäyksen myötä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että hyvää säilörehua tulisi olla vapaasti tarjolla ja väkirehujakin huomattavasti enemmän kuin 50 vuotta sitten.

Melko suuressa osassa karjoista ei vielä toteudu aivan optimaalinen ruokinta, osaksi johtuen tietotaidon puutteesta, osaksi ehkä jaksamisen vähentymisestä ja rehunjakoa helpottavien apuvälineiden puutteesta.

Valitettavasti on myös karjoja, joissa ruokintataso on niin matala, ettei sitä voi eläinsuojelullisesti hyväksyä. Näiden karjojen taustalla on lähes aina hoitajan huonovointisuus. Hoitajalla on yleensä joko alkoholi-, mielenterveys- tai muita ongelmia. Osalla ikääntyvistä ihmisistä on vaikeaa tehdä päätös eläimistä luopumisesta ja näissä tapauksissa saattaa voimien loppuminen olla syynä karjan riittämättömään ruokintaan.

Mieluiten lehmien tulisi saada ruokaa niin, että ne lypsävät keskimäärin vähintään noin 7000 kg vuodessa. Tällöin eläinten tuntema nälkä on todennäköisesti kohtuullista. Eläinsuojelullisesti hyväksyttävä keskituotos lypsykarjoissa on noin 5000 kg vuodessa. Kun keskituotokset pyörivät 3000-4000 kg tuntumassa, ollaan selvästi jo eläinrääkkäyksen puolella ja tilanteeseen tulee puuttua nopeasti, vaikkei eläimiä esimerkiksi vielä ole kuollut. Virkaeläinlääkärit, eläinsuojeluvalvojat tai neuvojat ovat henkilöitä, joiden pääsääntöisesti tulee puuttua tilanteeseen. Aluksi annetaan neuvontaa sekä suullisesti että kirjallisesti eläinten riittävästä ruokinnasta ja valvotaan, että tilanne ei huonone. Mikäli tilanne paranee, asia on kunnossa, ainakin joksikin aikaa. Yleensä tällaisia tiloja joudutaan valitettavasti seuraamaan pitkiä aikoja uusien repsahdusten välttämiseksi.

Mikäli tilanne ei korjaudu 1-2 kuukauden sisällä, on syytä lopettaa tilan eläinten pito mahdollisimman nopeasti. Meijerin asettama maidon vastaanoton keskeytys on yksi tapa vauhdittaa karjan hoidon kohentumista tai karjan pidon lopettamista. Karjanpidon lopetuttaminen näyttää olevan erittäin vaikeaa suurelle osalle virkaeläinlääkäreistä. Karjanpidon jatkoa puolletaan yhteiskunnassa vahvasti, koska se on yleensä hoitajan ainoa toimeentulon lähde. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos lehmät lypsävät erittäin vähän, maksaa eläinten ylläpitäminen enemmän kuin mitä hoitaja saa meijeristä rahaa, joten toiminta on täysin kannattamatonta. Helppoa karjapidon lopettaminen ei silti ole.

Ruotsissa selvitettiin asiaa äskettäin ja todettiin, että eräässä tapauksessa kesti 27 vuotta siitä, kun tilalla ensimmäisen kerran havaittiin eläinten ruokinnan laiminlyöntiä siihen, että karjanpito lopetettiin ja koko ajan oli ongelmia.

Käytännössä ravinnonsaannin minimitavoite päivässä lehmää kohti on keskimäärin noin 12-16 rehuyksikköä, jos halutaan, että lehmät jotain lypsävät (ummessa olevilla tietenkin vähäisempi tarve). Tällä ravintomäärällä lehmät kykenevät lypsämään noin 20-30 kg maitoa. Tällöin karjanpitoa voi pitää jotenkin kannattavana eikä hoitaja joudu eläinten hengen maksumieheksi. Tämä merkitsee esimerkiksi noin 30-40 kg tavallista, ei-esikuivattua säilörehua ja 5-8 kg väkirehua. Edellä mainitut luvut saattavat olla utopiaa ongelmatapauksissa, mutta antaa kuitenkin suuruusluokan siitä mihin tulee pyrkiä. Missään nimessä ei saa odottaa siihen asti että eläimiä alkaa kuolla ennen kuin asiaan puututaan, vaan ongelmaan on tartuttava sekä eläinsuojelullisista että ihmissuojelullisista syistä.

Kirjoittaja on Valion neuvontaeläinlääkäri.