|
|
|
Eero Mäkäräinen Vasikka Milkkeri onpienen vasikan kaurapuuro Maito on välttämätöntä pienelle vasikalle. Maidosta tai maitopohjaisesta vasikan juomasta (Startti Instant ja Startti Talous) vasikka saa välttämättömät ravinteet ensimmäisten elinviikkojen kasvulle. Vasikan on kuitenkin hyvä oppia syömään myös kiinteätä rehua mahdollisimman varhain, ruokintakokeiden mukaan jo toisesta elinviikosta alkaen. Erityisesti väkirehun syönnin käynnistymisestä vasikan pötsi saa potkua kehitykseensä. Lisäksi annetaan heinää tai hyvä säilörehua. Vasikka Milkkeri Ensimmäiseksi väkirehuksi toisesta elinviikosta lähtien vasikka tarvitsee maittavan ja hyvin sulavan alkukasvatusrehun. Pääosa vitamiineista, hivenaineista ja aminohapoista tulee juomarehusta. Koska vasikka on tällöin vielä osaksi yksimahainen, myös alkukasvatusrehun raaka-ainekoostumus on tärkeä. Vasikka Milkkeri on vasikan kasvatukseen kehitetty uusi alkukasvatusrehu. Säkkikoko on 20 kg ja lava 500 kg. Mureinen olomuoto on todettu pienelle vasikalle maittavimmaksi. Uutta tuotetta on lähes kaikkien meijereiden tuottajapalveluissa. Vasikka Milkkeri sisältää 65 % kypsennettyä, kuorittua kaura, joten se on varsinaista "vasikan kaurapuuroa". Vasikka Milkkerissä on myös vasikan tarvitsema valkuainen sekä kivennäiset, hivenaineet ja vitamiinit. Vasikka Milkkerin käyttö aloitetaan vasikan toisesta elinviikosta lähtien juomarehun ohella. Vasikka syö tällöin vain vähän alkukasvatusrehua ja saa juomarehusta runsaasti aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisiä. Vasikat voivat syödä tuotetta vapaasti. Juoton lopettamisen jälkeen Vasikka Milkkeri soveltuu myös vasikan yksinomaiseksi väkirehuksi säilörehun ja heinän ohella. Pötsi on tällöin jo tarpeeksi kehittynyt käyttämään hyväksi rypsirouheen valkuaista. Märehtijälle rypsirouhe on todettu aminohappokoostumukseltaan parhaaksi valkuaislähteeksi. Kirjoittaja on Rehumelica Oy:n toimitusjohtaja. |
| |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |