Apilanurmen oikean korjuuajankohdan 
valinta vaatii harjaantumista, apuna voi 
käyttää Artturi korjuuaikatiedotusta ja tuotantoneuvojien asiantuntemusta. 
Tavoitteena on hyvä D-arvo.

Kristiina Dredge  

Näppituntumalla saatat onnistua - mutta huolellisella suunnittelulla huomattavasti paremmin:
Ensiluokkainen säilörehu on luomulehmän ruokinnan peruspilari

Luomulehmän ruokintaa säätelee EU -asetus luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta, joka astui voimaan 24.8.2000. Asetus, sekä eläinsuojelulainsäädäntö, sisältävät ne vähimmäisvaatimukset, joita on luomutuotannossa noudatettava. EU-asetuksen mukaan käytettävien rehujen tulee olla mieluiten omalla tilalla tuotettuja, mutta silloin kun joudutaan ostamaan rehuja tilan ulkopuolelta, tulee ne hankkia luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään ja/tai rehuvalvontaan kuuluvalta tilalta tai yrityksestä. Tavanomaisesti tuotettuja rehuja on sallittua käyttää 24.8.2005 asti kestävän siirtymäajan 10 % vuotuisesta rehunkulutuksesta, ja 25 % päiväannoksesta, rehun kuiva-aineesta laskettuna. Tämän jälkeen rehun tulee olla 100 prosenttisesti luomurehua. Päiväannoksesta vähintään 60 % tulee yli puolivuotiailla naudoilla olla karkearehua, mutta sen osuutta voidaan laskea 50 prosenttiin lypsylehmillä kolmen ensimmäisen maidontuotantokuukauden aikana.

Säilörehun laatu ratkaisee

Luomulehmän ruokinnan onnistumisessa keskeistä on säilörehun laatu.

Luomupellolla käytetään typensidonnassa palkokasveja, erityisesti apilaa. Apilasäilörehun oikean korjuuajankohdan valinta vaatii harjaantumista, apuna voi käyttää Artturi korjuuaikatiedotusta ja tuotantoneuvojien asiantuntemusta. Hyvää D-arvoa kannattaa tavoitella, sillä vaikka satotaso hiukan nousisikin kasvukauden edetessä, ei korsiintuneemmassa ja heikommin sulavassa rehussa ole sen suuremmasta määrästä huolimatta lehmän pötsille yhtään sen enempää hyväksikäytettävää.

Mikäli tilalla onnistutaan tuottamaan ensiluokkaista säilörehua ja sitä annetaan lypsäville vapaasti, on luomutuotannossakin mahdollista päästä erittäin hyvään tuotostasoon. Luomun periaatteiden mukaista ei olekaan tavoitella huipputuotoksia, vaan pyritään ns. optimituotokseen, jossa otetaan huomioon sekä tuotannon taloudellisuus että lehmien kestävyys.

On mahdotonta korostaa liikaa vapaan säilörehun ja runsaan veden saannin merkitystä karjan terveydelle ja tuotokselle. Juomakupista pitäisi vettä tulla yli 10 litraa minuutissa ja säilörehu kannattaa jakaa useassa erässä. Vapaa rehun saanti toteutuu silloin kun sitä jää pöydälle tähteeksi ennen seuraavaa jakokertaa.

Tärkeä rehuanalyysi

Rehuanalyysin merkitys korostuu luomutuotannossa. Hyvä ruokintasuunnitelma perustuu tilan rehuanalyysiin. On tärkeää että säilörehusta lähetetään mahdollisimman edustava näyte analysoitavaksi, merkitään näytteeseen jos on kyse apilasäilörehusta ja teetetään myös kivennäisanalyysi. Luomurehun kivennäiskoostumus voi vaihdella erittäin paljon vuodesta ja lohkosta toiseen. Apilan määrää rehussa on vaikea ennustaa, sillä sen talvehtiminen riippuu sääolosuhteista ja pellon ominaisuuksista. Apilassa on enemmän kalsiumia kuin heinäkasveissa ja runsasapilaisessa rehussa sen vuoksi suhteellisesti korkeampi kalsiumpitoisuus, vaihtelu jopa 3 - 13 g Ca /kgka.

Riittävästi kivennäistä

On tärkeää että karjan kivennäistäydennys suunnitellaan rehuanalyysin pohjalta, kivennäistä annetaan lehmille riittävästi ja myös seurataan että ne kivennäisensä syövät.

Uusimpien tutkimusten mukaan ei pelkästään väärä kalsiumin ja fosforin suhde rehussa, vaan jo liiallinen kalsiumin määrä sinällään altistaa poikimahalvaukselle. Vaikka poikimahalvaus onkin suhteellisen helposti diagnosoitava ja usein varsin mukavasti paranevakin sairaus, on sen ennaltaehkäisy erittäin tärkeää. Silloin kun karjassa esiintyy oireilevia halvauksia, voidaan olettaa että näiden lisäksi joukossa on useita lehmiä, joilla on piilevä kalsiumin puute poikimisen jälkeen. Oireilevat tapaukset ovat kuin jäävuoren huippu, joka on helppo huomata. Piilevä kalsiumin puutos on lievänä esiintyessään normaali ilmiö, mutta silloin kun puutos on huomattava (sen ei tarvitse silti näkyä vielä varsinaisina oireina), on sen todettu altistavan useille muille sairauksille, kuten jälkeisten jäämiselle, kohdun esiinluiskahdukselle, asetonitaudille, juoksutusmahan siirtymälle ja utaretulehdukselle.

Poikimahalvauksen ehkäisy

Etelä-Savon luomumaitotiloilta kootun aineiston perusteella luomukarjoissa oli enemmän poikimahalvaushoitoja, kuin alueen tarkkailukarjoissa keskimäärin. Kun valtakunnallisesti lehmiemme keski-ikä on nykyään huolestuttavan alhainen, pysyy poikimahalvaustenkin määrä matalana, nuoret lehmäthän eivät yleensä vaivaa sairasta. Kun toivottavasti tavoitteemme kestävämmistä lehmistä toteutuu, kasvaa todennäköisesti poikimahalvausten määrä, ellei ummessa olevan lehmän rehustukseen kiinnitetä riittävää huomiota.

Tällä hetkellä ei markkinoilla ole sellaista kivennäistä, joka tasapainottaisi ylen määrin kalsiumia sisältävää perusrehua ummessa olevan lehmän tarpeet huomioiden. Ennen kuin sellainen valmiste on käytettävissä, olisi varminta tehdä rehua ummessa oleville sellaiselta lohkolta, jossa apilaa on vähän. Pienissä karjoissa, joissa kerrallaan on ummessa vain pari lehmää, voi tämä tosin olla käytännössä hankalaa. Pihatossa on järkevää ryhmitellä lypsävät ja ummessa olevat erikseen.

Suolasta puute

Natriumista on puutetta sekä luomu- että tavanomaisessa rehussa. Puutos heikentää ruokahalua, valkuaisen ja energian hyväksikäyttöä, tuotosta ja hedelmällisyyttä. Natriumin saanti kannattaa turvata tarjoamalla lehmille suolaa joko sellaisenaan tai nuolukiven muodossa.

Fosforin puute aiheuttaa rehun syönnin vähenemistä, kasvun hidastumista ja tuotoksen alenemista. Magnesiumia lehmän on saatava rehusta jatkuvasti. Sen merkitys korostuu laidunkaudella, mutta puutosta havaitaan myös sisäruokintakauden aikana. Seurauksena lehmä voi sairastua laidun- tai navettakouristukseen.

Seleenilisä tarpeen

Seleeniä tarvitaan luomurehun täydennykseksi, vitamiinilisä voi olla tarpeen talviruokintakaudella. Suomen maaperä on seleeniköyhää, eikä seleeniä lisätä luomutuotannossa lannoituksen muodossa. Kasvit eivät myöskään ota seleeniä tehokkaasti maaperästä.

Seleenin puute aiheuttaa muun muassa jälkeisten jäämistä, heikkoja ja kuolleena syntyneitä vasikoita ja lihasrappeumaa.

Eläinten seleenin tarve on tyydytettävissä kivennäisten sisältämän seleenin avulla. Hyvälaatuinen säilörehu sisältää riittävästi A- ja E- vitamiineja, mutta erityisesti D-vitamiinista voi ruotsalaisten tutkimusten mukaan tulla talvella puutetta. D-vitamiinia voidaan antaa esimerkiksi kalamaksaöljynä. Synteettisten vitamiinien antaminen märehtijälle on luomutuotannossa kiellettyä, mutta puutosta epäiltäessä voi eläinlääkäri määrätä niitä käytettäväksi.

Vältä lihomista

Lihomista loppulypsy- ja ummessaoloaikana kannattaa välttää. Lihava lehmä heruu nopeasti, mutta sen syöntikyky on heikko, jolloin se käyttää rasvavarastojaan energianlähteenä. Sen maksa voi rasvoittua, jolloin sen kyky käsitellä niin kutsuttuja ketoaineita heikkenee. Mikäli ketoaineiden määrä elimistössä nousee riittävän suureksi, sairastuu lehmä ensin piilevään (oireettomaan) ja sitten kliiniseen, eli näkyviä oireita aiheuttavaan asetonitautiin. Voimakas laihtuminen lypsykauden alussa on myös yleisin hedelmällisyyshäiriöille altistava tekijä.

Tunnuta varhain

Tunnutus kannattaa aloittaa viimeistään kolme viikkoa ennen poikimista. Lehmän energiantarve nousee suhteellisen nopeasti viimeisen tiineyskuukauden aikana syntymättömän vasikan energiatarpeen vuoksi, mutta erityisesti maidontuotannon alkaessa. Pötsin mikrobikanta tarvitsee 3-5 viikkoa aikaa tottuakseen uusiin rehuihin. Laktaattia tuottavat pötsibakteerit reagoivat väkirehun lisäykseen nopeasti, kun taas sitä muuntavat bakteerit reagoivat ruokinnan muutoksiin hitaammin. Jos väkirehun lisäys tapahtuu liian nopeasti, on seurauksena laktaatin kertyminen pötsiin ja pötsin liiallinen happamoituminen. Jos taas lisäys poikimisen jälkeen tehdään kovin hitaasti, on vaarana että rehujen energiamäärä on liian paljon alhaisempi kuin lehmän tarve ja lehmä joutuu purkamaan rasvavarastojaan kohtuuttoman paljon. Sen vuoksi tunnutus 3-4 viikon aikana 2-4 kilon väkirehutasolle poikimapäivään mennessä ja siitä eteenpäin lisäys puolen kilon päivävauhdilla, lehmän ruokahalua seuraten suunnitellulle tasolle kannattaa.

Uusimpien tutkimusten mukaan (Kokkonen, ym. 2000, 2001) lehmä pystyy syömään parin viikon kuluttua poikimisestaan 15 - 22 kg kuiva-ainetta päivässä, yksilöstä riippuen. Sen perusteella laskettuna suurin sallittu väkirehumäärä luomutuotannossa vaihtelee suunnilleen välillä 8 - 13 kg tuona aikana, edellyttäen että karkearehua annetaan vapaasti.

Varo liikaa apilaa laitumella

Runsas apila laitumella voi aiheuttaa puhaltumista. Sopiva pitoisuus on noin 20-30 % kuiva-aineesta, ja noin 25-35 % tuoresadosta. Puhaltumisen ehkäisemiseksi lehmille kannattaa antaa ennen laitumelle laskua hyvälaatuista heinää, jolloin pötsiin saadaan sen toimintaa parantavaa kortta, ja huolehtia siitä ettei lehmiä lasketa koskaan laitumelle liian nälkäisenä. Myös niiden siirtäminen laidunlohkolta toiselle tulee tehdä riittävän usein, eikä päästää niitä huurteiselle ruoholle. Kivennäisistä natriumin saanti vaikuttaa syljen eritykseen. Erityisissä ongelmatilanteissa voidaan lehmien juomaveteen lisätä ruokaöljyä.

Lähteet:

* Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet -eläintuotanto, KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto 4/2000
Lypsylehmän ruokinta, Tieto tuottamaan 82, Maaseutukeskusten liitto, 1999
* Susanna Tauriainen, Naudan kivennäisruokinta ja sen vaikutus nautojen terveyteen, kivennäisten huomioiminen luomuruokinnassa, luentotiivistelmä 2001
* Eeva Kuusela, Laiduntaminen luonnonmukaisessa kotieläintaloudessa, luentotiivistelmä 2001
* Ulla Roiha, Luomulehmien hyvinvointi Etelä-Savossa, HY, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli, Julkaisuja 74
* J. P. Geoff ja R. L. Horst, Physiological Changes at Parturition and Their Relationship to Metabolic Disorders, Journal of Dairy Science, 80:1260-1268

Kirjoittaja on eläinlääkäri
 ja työssä Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa Mikkelissä.