Laatu, terveys, hyvinvointi 11 / 2001

Pesuaineita meijerin myymälässä
Meijerin myymälät pitävät valikoimissaan vain hyväksyttyjä pesu- ja desinfiointiaineita.

Maatilakäyttöön hyväksytyt pesu- ja desinfiointiaineet sekä vedinkestoaineet

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos, EELA, on julkaissut tammikuussa 2000 luettelon rekisteröimistään valmisteista, joita saa käyttää eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuotannossa. Tätä luetteloa on täydennetty lisäyksin viime ja kuluvan vuoden aikana.

Maaliskuun 1. päivänä 2001 aloitti uusi Elintarvikevirasto (EVI) toimintansa ja samalla pesu- ja desinfiointiaineiden hyväksyminen siirtyi EVI:n tehtäväksi. Henkilömuutoksia ei tapahtunut, vaan erikoistutkija Kaija-Leena Saraste käsittelee edelleen kaikki rekisteröintiä hakevat valmisteet. Elintarvikevirasto julkaisee uuden, päivitetyn hyväksyttyjen valmisteiden luettelon mitä todennäköisimmin vuoden 2002 alkupuolella.

OSKUN pesuaineet ennen ja nyt

On hämmentävää huomata luettelosta ja lisäyksistä, että kahdella eri valmistajalla on 

Aineluettelo

Sisältö

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

melkein samannimiset valmisteet valikoimissaan. Nimittäin valiolaisille maidontuottajille tarjotaan edelleen hankintaosuuskuntien tuottajapalvelun kautta nestemäisiä valmisteita nimikkeillä OSKUN Yhdistelmäpesuneste, OSKUN Aamupesuneste ja OSKUN Iltapesuneste. Niiden valmistaja on ollut vuoden 2001 alusta lähtien ”se toinen turkulainen saippuakauppias” eli Farmos. Kahden valmistajan kilpailuttaminen on tuottanut ilmeisesti hinnaltaan entistä edullisemman tuotesarjan. OSKUN käyttäjien pitää kuitenkin olla tarkkaavaisia - viime vuonna ostetut OSuusKUNnan Aamuneste, Iltaneste ja Yhdistelmäpesuneste eivät ole enää tänä vuonna samoja valmisteita. Niiden koostumus on erilainen ja annostusohjeet poikkeavat aiemmista. Pesuaineastioiden etikettejä kannattaa lukea tarkkaavaisesti.

Mitä uutta maatilapesuihin löytyy?

Farmos tarjoaa omat tuotteensa varastopesujärjestelmään. F 213 FARMAX on voimakkaasti emäksinen, vähän vaahtoava pesuneste, jonka vaikuttava aine on natriumhydroksidi. Sen ohjeannostus putkistojen ja tilasäiliöiden kiertopesuun on 0,6 - 1,0 %. Jokioisten koetukseen kuuluvissa laboratoriokokeissa 0,6-prosenttinen käyttöliuos irrotti kuivuneen maitojätteen pinnoilta hyvin, liuotti maidon valkuaista hyvin ja emulgoi rasvaa tyydyttävästi. F 214 AMISAN on voimakkaasti hapan, typpihappopohjainen desinfiointiaine. Sen ohjeannostus kiertopesussa on myös 0,6 - 1,0 %. Farmaxin ja Amisanin toimivuutta varastopesujärjestelmässä ei ole testattu Jokioisissa, koska siellä ei ole käytössä varastopesuria. Niiden toimivuutta on kuitenkin testattu noin 15 maitotilalla Envistar-pesureissa hyvin pesutuloksin. Emäs-happo-varastopesu on perinteinen kiertopesujärjestelmä meijereissä ja siitä on vuosikymmenien käytännön kokemukset.

Henkel-Ecolabin Klooritabletti on uusi valmiste maidonkäsittelyvälineiden desinfiointiin. Klooritabletin vaikuttava aine on natriumdikloori-isosyanuraatti.

Uusi markkinoija - uusia valmisteita

Solmaster Oy on keskittänyt osaamisensa teollisuuden tarvitsemiin kemikaaleihin ja rakennusalan remonttikemikaaleihin, lattia- ja seinäpinnoitteisiin. Yritys on perustettu vuonna 1976 ja sillä on tehdas Hollolassa. Lähes 30 edustajaa ympäri Suomen markkinoi tuotteita suoraan maitotiloille. Sen Master-sarja sisältää elintarviketeollisuuden nestemäisiä puhdistus- ja desinfiointiaineita. Maidonkäsittelyvälineiden pesuun on hyväksytty Master E 20 ja Master E 30 pesuaineet.

Master E 20 on emäksinen, klooria sisältävä kiertopesuneste, jossa vaikuttavana aineena on natriumhydroksidi. Se on tarkoitettu pesuun ja desinfiointiin joko yhdistelmäpesuaineena tai vuoropesuaineena Master E 30:n kanssa. Master E 30 on typpihappopohjainen pesuneste. Valmistajan ohjeannostussuositus on molemmille aineille 0,5 dl/10 l (0,5 %), jota käytettiin Jokioisten koetuksissa. Laboratoriokokeissa Master E 20 -käyttöliuos irrotti kuivunutta maitojätettä hyvin, liuotti maidon valkuaista hyvin ja emulgoi rasvaa tyydyttävästi. Sen desinfiointiteho oli hyvä. Käytettäessä Master E 20 -yhdistelmäpesuainetta laitteistot puhdistuivat bakteriologisesti pääosin hyvin. Vaikeasti puhdistettavien kohteiden kuten tilasäiliön hanan, lypsinkumien ja kolmitiehanan peseytymisen tehostamiseksi on välttämätöntä käyttää silloin tällöin käsinpesua. Tilasäiliöön muodostui kivettymää, joten on suositeltavaa käyttää säännöllisesti happopesua.

Laboratoriokokeissa Master E 30 -käyttöliuos irrotti kuivunutta maitojätettä tyydyttävästi, liuotti maidon valkuaista tyydyttävästi ja emulgoi rasvaa tyydyttävästi. Sen desinfiointiteho bakteereihin oli hyvä, mutta homeeseen huono. Testattaessa Master E 20 ja E 30 -pesuaineita vuoropesuna laitteistot puhdistuivat bakteriologisesti pääosin hyvin. Tehdyssä tarkastuksessa todettiin Master E 20:n soveltuvan maidonkäsittelyvälineiden koneelliseen pesuun sekä yhdistelmäpesuaineena että vuoropesuaineena yhdessä Master E 30:n kanssa.

Vedinkastoaineisiin lisää valikoimaa

Oy Teollisuushankinta TH Ab on tuonut vedinkastoaineiden valikoimaan kaksi uutta valmistetta, nimeltään Viri-Dip+ ja Viri-Sun. Hiven Oy:n uusi hyväksytty vedinkastoaine on Farmadine C.

Kaija-Leena Sarasteen yhteystiedot:
Kaija-Leena Saraste
Elintarvikevirasto/Terveydensuojeluyksikkö
PL 28 (Vanha Talvitie 5)
00581 Helsinki
puh. 09 - 3931 544
fax 09 - 3931 590
sähköposti: kaija-leena.saraste@elintarvikevirasto.fi


 alkuun Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus