Valio-konsernin
vuoden 2003
tilinpäätöksen ennakkotiedot
Valio-konsernin liikevaihto vuonna 2003 oli 1 566 miljoonaa euroa, joka
oli 2 % pienempi edelliseen vuoteen verrattuna. Kotimaan liikevaihto kasvoi 1 % ja ulkomaatoiminta
laski 8 %. Konsernin liikevaihto, josta on vähennetty myydyn McCadam
-juustolan liikevaihto, kasvoi 2 prosenttia edellisestä vuodesta.
Suurimmat muutokset kotimaan liikevaihdossa edelliseen vuoteen
verrattuna olivat maitoraaka-aineen myynnin kasvu ja lastenruokien myynnin
vähennys.
Vienti Suomesta väheni 4 %. Vähennystä oli juustoissa 5 % ja
jauheissa 14 %.
Tytäryhtiöiden liikevaihto väheni 10 %. Ilman Valion tammikuun
tammikuun lopussa 2003 myymän, Yhdysvalloissa toimivan McCadam-juustolan
vaikutusta tytäryhtiöiden liikevaihto kasvoi 12 %. Eniten kasvoivat
Ruotsin, Venäjän ja Viron yhtiöt. Valio osti enemmistön AS Vôru Juust
-yhtiöstä loppuvuodesta 2003. Yhtiö on Viron suurin juustonvalmistaja.
Valio vastaanotti maitoa 2 % edellisvuotta vähemmän. Valion
hankintaosuus Suomen meijerimaidosta pysyi samana kuin edellisenä vuotena
eli 80 %.
Tulos parani
Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 12 miljoonaa
euroa, kun se edellisvuonna oli 4 miljoonaa euroa. Maidosta maksettiin
hankintaosuuskunnille litroja kohti 2,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin
edellisenä vuonna. Tilinpäätöksessä on varauduttu Kouvolan meijerin
sulkemiseen vuonna 2004. Sulkeminen liittyy tuoretuotemeijereiden kehittämisohjelmaan, jossa Riihimäen,
Jyväskylän ja Oulun meijereihin investoidaan ajanmukaista tekniikkaa.
Konsernin omavaraisuusaste vuoden 2003 lopussa oli 41 prosenttia, kun
se vuotta aikaisemmin oli 40 prosenttia. Maksuvalmius säilyi hyvänä.
Investointiohjelman rahoitus hoidettiin lisäämällä lainoja ja
käyttämällä kassavaroja.
Konsernin henkilömäärä vuonna 2003 oli keskimäärin 4366 ja vuotta
aiemmin 4400. Vuonna 2004 kotimaassa otetaan käyttöön tuoretuotemeijerien kehittämisohjelman
investoinnit, joista odotetaan saatavan merkittäviä
kustannussäästöjä. EU:n laajentumiseen toukokuussa on pyritty
valmistautumaan.