Juha Helander

Velkaantuminen, kustannusten nousu ja maidon hinnan aleneminen pakottaneet Tanskan maitotilat tehostamaan tuotantoa

Tanskaa pidetään meillä monelta osin maatalouden mallimaana. Ammatillisia näyttely- ja opintomatkoja järjestetään sinne ehkä enemmän kuin mihinkään muualle. Syynä lienee se, että Tanska on ollut pitkään EU:ssa, sen tuotantotapa on tehokas ja maantieteellisesti sekä henkisesti maa on lähellä meitä. Lisäksi tanskalaiset seurantajärjestelmät tuottavat runsaasti numeerista tietoa, jota voimme verrata omiin vastaaviin. Yleensä esille otettavat asiat ovat pelkästään positiivisia, niin uuden teknologian kuin tuotannon tehokkuudenkin näkökulmasta. Seuraavassa on pyritty arvioimaan hyvien tulosten lisäksi syitä ja seurauksia, joita nopean kehityksen takana on.

Maidontuotannon rakennekehitys on Tanskassa ollut raju. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on maidontuottajien lukumäärä pudonnut 16 500:sta 9 500:aan (taulukko 1). Saman aikaisesti tilojen lehmäluku on lisääntynyt kahdella joka vuosi eli kymmenessä vuodessa 20:llä. Tällä hetkellä keskilehmäluku lienee noin 65, koska navettainvestoinnit ovat olleet kovassa kasvussa. Tilojen peltoala on seurannut täsmälleen lehmäluvun kasvua; se on noussut myös kahdella hehtaarilla vuodessa. Yhtä tanskalaista lehmää kohden on tiloilla käytössä hieman reilu hehtaari peltoa.

Mikä sitten lienee näin voimakkaan kehityksen takana?

Maidon hinta on nimellisesti laskenut kymmenessä vuodessa hieman, mutta kun hinnat muunnetaan vuoden 1990 rahan arvoon, on maidon hinnanlasku ollut huomattavan jyrkkä, 23 %. Vaikka mm. Cap-ratkaisuilla on rehukustannusta onnistuttu jonkin verran alentamaan, on muiden kustannusten nousu syönyt tuon edun ja katetuoton lasku on ollut selvä.

Maidontuottajalle ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt tuotannon tehostaminen.

Keskituotoksen nostaminen on osa tuotannon tehostamista. Tanskassa keskituotos on noussut vajaat 1000 kilolla kymmenessä vuodessa. Meillä Suomessa keskituotos on samaa tasoa kuin Tanskassa ja nousuvauhti jopa kovempi. Merkittävintä tuotannon tehostamista on tietenkin karjakoon kasvattaminen. Tuolla rajulla vauhdilla tanskalaiset maidontuottajat ovat onnistuneet säilyttämään tulotasonsa ennallaan.

Alhaiset yksikkökustannukset

Tuotannon kovat kustannuspaineet ovat johtaneet Tanskassa eurooppalaisittain kovaan tehokkuuteen ja alhaisiin yksikkökustannuksiin. Taulukossa 2 on kuvattu seurantajärjestelmien tietoihin perustuen maitolitran tuotantokustannus meillä ja Tanskassa. Nämä luvut ovat juuri niitä tietoja, joita Tanskasta haetaan ja syitä miksi tanskalaista teknologiaa halutaan kopioida. Maitolitran yksikkökustannus on alle kahden markan, kun se meillä on puolitoista markkaa korkeampi. Syyt kustannuseroihin tulevat ennen kaikkea kiinteistä kustannuksista ja työstä. Näihin kumpaankin kustannustekijään karjakoko on suurin tekijä. Toinen merkittävä tekijä löytyy rehukustannuksen puolelta. Oman rehuntuotannon kustannukset ovat meillä huomattavasti korkeammat.

Vastaava vertailu Tanskan tuloksiin kertoo, että kotoisen nurmisäilörehun yksikkökustannus on meillä puolitoista markkaa, kun kilpailijamaamme vastaava on puolet siitä. Rehuntuotannossa erot syntyvät ennen kaikkea satotasosta ja konekustannuksesta. Satotaso on säilörehulla Tanskassa 60-100 % korkeampi kuin meillä ja konekustannus vastaavasti meillä saman verran korkeampi. Näitä kustannuseroja tasoitetaan meillä tukijärjestelmällä, joka pienentää omien rehujen hintaeron noin 30 %:iin. Tanskassahan ei esimerkiksi nurmelle makseta mitään hehtaarikohtaista peltotukea.

Vaikka tukijärjestelmä tuottaa Tanskassa huomattavasti alemmat tuet kuin Suomessa, on tukijärjestelmällä ollut silti selviä ohjausvaikutuksia tanskalaiseen rehuntuotantoon. Maissi- ja kokoviljasäilörehulla on ruokinnassa melkoinen merkitys. Nämä rehuthan saavat hyväkseen Cap-peltotuen, joka oli vuonna 1999 Tanskassa noin 1700 mk/ha. Osittain tuon tuen ansiosta maissisäilörehu oli vuonna 1999 tanskalaisessa rehuntuotannossa edullisin kasvi. Rehujuurikas on menettänyt asemiaan osittain siitä syystä, että se ei kuten rehunurmikaan nauti EU-tukia.

Velkaiset tilat

Toinen syy tanskalaisten voimakkaaseen rakennekehitykseen saattaa löytyä yritysten rahoituksesta. Meikäläisittäin tarkasteltuna tilojen velkaisuus on suuri ja vieraan pääoman määrä on lisääntynyt. Vuonna 1994 kirjapitotulosten mukaan silloisen keskimääräisen lypsykarjatilan, jolla oli lehmiä 49 kpl, vieraan pääoman määrä oli kaksi miljoonaa markkaa ja vieraan pääoman osuus koko pääomasta oli 71 %. Viimeisissä tuloksissa vuodelta vieraan pääoman määrä on noussut 3,3 miljoonaan markkaan, mutta kaikesta pääomasta sen osuus on enää 60 %.

Keskimääräisen lypsykarjatilan liikevaihto oli Tanskassa vuonna 1999 vajaa 1,2 miljoonaa markkaa. Siihen nähden vieraan pääoman osuus on meikäläisittäin edelleen erittäin suuri. Meillähän tietynlaisena riskirajana on pidetty sitä, että velan osuus ei saisi nousta yli kaksinkertaiseksi liikevaihtoon nähden. Tanskan lypsykarjatiloilla tuo raja on ylitetty jo keskimääräiselläkin tilalla. Erityisen mielenkiintoista on kuitenkin havaita, että velka-% on laskenut viidessä vuodessa. Toinen mielenkiintoinen havainto on se, että suurien tilojen (yli 100 lehmää) velka-% ei ole merkittävästi suurempi kuin 60-80 lehmän karjojen. Tämä siitä huolimatta, että yli 100 lehmän karjojen investointikustannukset ovat suuret (taulukko 3). Voimakas rakennekehitys, jota on tapahtunut 1990-luvun loppupuolella ei lisännyt vieraan pääoman osuutta. Olosuhteet, mm. hintasuhteet ja korkotaso ovat siis kaiketi olleet laajentamiselle suosiollisia.

Korkea vieraan pääoman osuus on myös omiaan lisäämään rakennekehityksen vauhtia. Tilat, jotka ovat ajautuneet rahoitusongelmiin, menettävät helposti myös päätöksenteko-oikeutensa. Vaikka yrittäjä itse ei välttämättä haluaisikaan laajentaa, saattaa rahoittaja olla sitä mieltä, että tuotannon laajentaminen varmentaa saatavia.

Kehitys jatkuu

Tanskan neuvontajärjestö on ennustanut maidontuotannon tulevaisuutta vuoteen 2008 saakka. Heidän näkemyksensä mukaan rakennekehitys jatkuu vähintään yhtä suurella vauhdilla kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2008 maidontuotantotiloja olisi enää puolet nykyisestä eli 4 – 5 000 karjatilaa. Tanskassa rakennetaan tai laajennetaan vuodessa noin 500 navettaa. Uusien navettainvestointien keskikoko on noin 150 lehmää. Lähes kaikki uudisrakennukset ovat pihatoita. Nykyisestä navettakannasta pihatoiden osuus on noin kolmannes. Myös muu uusi teknologia etenee. Seosrehuruokintaa käyttää nykyisellään neljännes tiloista ja lypsyrobotteja on noin 80 kpl. Vuonna 2008 neuvontajärjestö ennakoi kummankin menetelmän edenneen tuntuvasti.

Tanskan maidontuotannon kehittämisvauhti ei ole ainakaan laantumassa. Se tarkoittaa, että suomalaisella maidontuotannolla ei ole mitään mahdollisuuksia tavoittaa Tanskaa suuruuden ekonomialla. Tuotantomme vahvuudet ja kehittämiskohteet pitää löytää omista lähtökohdista arvioituna.

Suora kopiointi Tanskasta tai muista maista ei ole järkevää. Siitä huolimatta rakenteen kehittämistä ja investointeja tarvitaan meilläkin. Investointitukijärjestelmämme antaa hyvän mahdollisuuden välttää liian suuren velkataakan. Samalla pitää varoa, että ei sorruta samoihin virheisiin, joihin muut maat ovat joutuneet. Ongelma on vain siinä, että kukaan ei halua kertoa ongelmista. Kuitenkin juuri niiden ennakoinnista olisi paras hyöty saatavissa.

Kirjoittaja on kehityspäällikkö
Maaseutukeskusten Liitossa.