|
Hullun lehmä tauti koettelee EurooppaaHullun lehmän tauti on saanut Keski-Euroopan paniikkiin. Lihankulutus on romahtanut, koko lihaketju on ajautunut vaikeuksiin. Konkursseja nähdään niin teollisuudessa kuin alkutuotannossakin. Uusista tapauksista tai ainakin epäilyistä raportoidaan julkisuuteen tämän tästä. Suomessa ei ole syytä paniikkiin, vaikka valppaana on oltava. Seuraamme tilannetta ja noudatamme EU:ssa yleisesti sovittuja päätöksiä. Maito on nykytietämyksen mukaan turvallista: mitään tieteellistä näyttöä siitä, että tauti leviäisi maidon välityksellä, ei ole. Mutta paniikilla voi olla hirveät seuraukset koko elintarviketuotannon kannalta. Hullun lehmän tauti on karmea esimerkki siitä, mihin yletön halpuuden tavoittelu voi johtaa. Taudin alkusyy on märehtijöille lajinvastaisesti syötetty lihaluurehujauho. Kuluttajat ovat vaatineet ruoan hintaa alas ja alan teollisuus on sortunut myötäilemään vaatimuksia keinolla millä hyvänsä. Suomesta ei ole löydetty hullun lehmän tautia ja sairastumisriskiä pidetään erittäin pienenä. Silti varotoimenpiteet, kuten meidän oloissamme laajat nautojen tutkimusohjelmat, ovat kuluttajien turvallisuuden maksimoimiseksi perusteltuja. Liioitteluun ei toisaalta pidä mennä, vaan on luotettava asiantuntijoiden harkintaan ja heidän toimenpide-esityksiinsä. Suomi on monessa mielessä erillinen saareke muuhun Eurooppaan verrattuna. Eläinten tautitilanne on meillä paremmin hallinnassa kuin muualla; eläinten kansainvälinen kauppa on ollut vähäistä. Eläinten ruokinta on perustunut kotoisiin ja märehtijöille lajinomaisiin rehuihin. Eläinten hoidon korkea eettinen taso, mikä Suomessa vallitsee, lisää ruoan turvallisuutta. Hullun lehmän tauti on vakava varoitus koko elintarvikeketjulle. Ei riitä, että maito on korkealaatuista. Koko ketjun sitä ennen on täytettävä tiukat kriteerit: esimerkiksi rehuketjussa ei voida hyväksyä aukkoja kaiken mitä eläin suuhunsa laittaa, on täytettävä laatuvaatimukset. Rehuketjun on oltava läpinäkyvä ja jäljitettävissä. Kuluttajalla on oikeus saada korkealaatuisia, maistuvia ja turvallisia elintarvikkeita. Ruokaketjun alkaen alkutuotannosta ja päätyen jalostukseen ja jakeluun on huolehdittava, että kuluttajan vaatimuksiin vastataan. On huolehdittava, että toiminta täyttää korkeat laatu- ja eettiset vaatimukset. Kuluttajalla on oikeus vaatia edullisuutta. Ketjun osaajien on pidettävä huoli siitä, että missään ei aliteta vaatimuksia yhdenkään asian kohdalla. Kirjoittaja on Maito ja Me -lehden päätoimittaja. |
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |