Numero 1 / 2004


Tuoretuotteiden toimitukset siirtyvät 
rullaavaan järjestelmään ja palautuviin  
laatikoihin ja tarjottimiin.
Kuva Saara Salonen


Muutoksia joka tehtaalla
Kehitysvauhti on kova

Soittokierros Valion tuotantolaitosten tehtaanpäälliköille kertoo, että tuotannon kehittäminen näkyy muutoksina kaikissa tehtaissa. Isojen  rakennushankkeiden lisäksi muun muassa hygienia-asetus teettää töitä, samoin tuotantokapasiteettien hiominen viimeisen päälle.

Valion tuoretuotteiden valmistuksen keskittäminen Riihimäelle, Jyväskylään ja Ouluun näkyy suurina rakennusprojekteina. 

Jyväskylän meijerillä valmistaudutaan Kouvolan meijerin sulkemiseen. -Rakennamme uusia tuotantotiloja ja laajennamme varastoa. Olemme


Sisältö 1/04

Navetan rakentaminen

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

 myös ottamassa käyttöön uutta komponenttivalmistusmenetelmää sekä rakentamassa tuotantolinjoja laktoosittomille ja ESLtuotteille, Jussi Isoviita toteaa.

Komponenttivalmistus tarkoittaa sitä, että maitolaadut sekoitetaan pakkauskoneella tai vakiointiyksiköissä rasvattomasta maidosta ja 12-prosenttisesta kermasta. Tuotteita ei enää tehdä tankkiin valmiiksi ennen pakkaamista.

Uudet tuotantotilat otetaan käyttöön kesään mennessä. Varaston laajennuksen yhteydessä käyttöön tulee myös uusi varastokeräilyjärjestelmä. 

Jyväskylässä valmistetaan kauppanesteitä. Tälle vuodelle on budjetoitu 147 miljoonan litran tuotanto. Kaikkiaan meijeriltä lähtee jakeluautoissa noin 220 miljoonaa kiloa maitotuotteita kauppoihin, kouluille ja laitoksiin. Oman tuotannon lisäksi varastoista lähtevät välitystuotteet kuten jogurtit, viilit, mehut ynnä muut Valion tuotteet.

Kouvolassa on tuotettu vuositasolla noin 110 miljoonaa kiloa maitoja, kermoja, piimiä, maustettuja rahkoja, kaakaomaitoja ja vanukkaita. -Lokakuu oli volyymiltaan koko historian toiseksi suurin, Matti Ikonen sanoo. 

Huhti-toukokuulta alkaen Kouvolan tuotanto lähtee pienenemään. Lopullisesti meijeri suljetaan syyskuun 4. päivänä. Paikalle jää kenttämyynti ja vähän terminaalitoimintaa. 

Oulun meijerin tuotanto on kasvanut ja kasvaa edelleen huimaa vauhtia. Vuonna 2000 kokonaistuotanto oli 60 miljoonaa litraa, viime vuonna 100 miljoonaa litraa. Laskennallisesti vuonna 2005 tuotanto on 125 miljoonaa litraa, eli tuotanto yli kaksinkertaistuu viidessä vuodessa.

-Perustuotteista tuotamme maitoja, piimiä ja kermoja. Tämän vuoden aikana kaikki viilin tuotanto keskittyy tänne, samoin ranskankermojen ja smetanan tuotanto on keskittynyt Ouluun, Martti Kimpimäki toteaa.

Tuotannon lisääntyminen vaatii monenlaista rakentamista. Palautuvan materiaalin varasto laitteineen uusitaan, on rakennettu kaksi uutta valmistuslinjaa, tulossa on kaksi uutta pakkauskonetta, terminaalia laajennetaan ja koko automaatiojärjestelmä uusitaan.

-Pääsääntöisesti investoinnit valmistuvat tämän vuoden aikana, mutta automaatiojärjestelmän uusimisen teemme paloina, se jatkuu vielä myöhemminkin. 

Riihimäen meijerille on keskittynyt kaikki jogurtin valmistus. - Se on tuotannossa isoin muutos vuosina 2002 - 2003. Rakennuspuolella meillä on tapahtunut paljon, vuoden 1999 jälkeen on rakennettu koko ajan. Palautuvan materiaalin varasto on nyt käyttöönottovaiheessa, ja menossa on tuotevaraston laajennus, Timo Leväinen kertoo.

Jogurtin ohella Riihimäellä tuotetaan 90 miljoonaa litraa maitoja, kermoja ja piimiä. Kun Kouvolan meijeri suljetaan, Riihimäen tuotantoon tulee kolmannes lisää. Rahkaherkkujen valmistus Riihimäellä alkaa tämän vuoden toukokuussa.

Tampereen meijerissä pakataan vuosittain vajaat 120 miljoonaa litraa maitoja, kermoja ja piimiä. - Viiliä on meillä pakattu vuosittain noin 5,5 miljoonaa kiloa. Se loppuu tämän vuoden loppupuolella, kun Oulun viilivalmistuslinjojen uudistus valmistuu, Kari Vaara kertoo.

Tampereen meijeri suljetaan vuonna 2008. Viime vuosien investoinnit siellä ovat liittyneet hygienia-alueiden rakentamiseen. Myös pakkauslinjojen valmiutta suurempaan valmistusmäärään on parannettu. 

Juustolinjat lähes 
maksimikäytössä 

Haapaveden tehtaan juustolan päätuote on Oltermanni. Sitä tuotetaan vuosittain noin 12 miljoonaa kiloa. - Lisäksi teemme noin kolme miljoonaa kiloa muita juustoja sisäiseen jatkojalostukseen, muun muassa noin 300 000 kiloa mozzarella juustoa. Uusin tuote on vuoden alussa myyntiin tullut Oltermanni-viipaleen juusto, Heikki Kykkänen kertoo.

Jauheosastolla tehdään vuodessa viitisen miljoonaa kiloa demineralisoitua herajauhetta ja saman verran vasikan juottojauheita. Koska tehtaan kuivauskapasiteetti ei riitä kaiken käsitellyn heran kuivaamiseen, viedään osa herasta deminaralisoituna tiivisteenä Lapinlahdelle kuivattavaksi.

Haapaveden tehtaan volyymi on viime vuosina kasvanut kovasti pääasiassa Venäjän viennin ansioista. Juustolaan on vuonna 2003 investoitu uusi valmistuslinja Oltermannin tuotantoon, ja jauheosastolla heran suolanpoistolaitteisiin. Jatkossa on tiedossa maidon ja heran käsittelylaitteiden uudistaminen, suolanpoistoprosessien toisen kehitysvaiheen toteuttaminen ja nykyisten tuotantoprosessien kehittäminen.

Joensuun tehtaalla tehdään pääasiassa Polar- ja Hovi-juustoja, sekä jälkipakataan juustoa. - Kypsytettyjä juustoja tehdään noin 15 miljoonaa ja tuorejuustoja 1,3 miljoonaa kiloa vuodessa. Jälkipakkausta tehdään kahdeksan miljoonaa kiloa, Matti Jokiniemi sanoo. Kevytjuustojen kysynnän kasvu näkyy Joensuussa, Polar 5 tuli vuosi sitten markkinoille.

Viime vuonna käyttöön otettiin uusi maidonvastaanotto, parhaillaan on menossa merkittävä investointi proteiinitiivisteen kapasiteetin lisäämiseksi.

Juustojen jälkipakkaamisen ja tuorejuustojen kapasiteetti on lähes maksimikäytössä. Jälkipakkauskapasiteettia lisätään tänä vuonna uudella joustavalla pakkauslinjalla ja ensi vuonna kestopalalinjalla. Tuorejuustojen kapasiteetin kasvattamista selvitellään parhaillaan. 

Maitoa käsitellään Joensuussa noin 250 miljoonaa litraa vuodessa.

-Lapinlahdella päätuotteita ovat juustot ja demi-jauheet. Lisäksi valmistetaan lasten jauheita ja pakataan maitojauhetta. Eri-tehtaalla valmistetaan monia erikoistuotteita hapatetuotannolle, funktionaalisiin tuotteisiin ja kevyttuotteisiin. Juustolassa toimii myös koejuustola. Juustoja valmistetaan noin 27 ja jauheita noin 34 miljoonaa kiloa vuodessa, Arto Tikkanen toteaa. 

Juustoista noin puolet on emmentalia ja toinen puoli edam- ja erikoisjuustoja, esimerkiksi Valio Edam ja Turunmaa. Juustoista menee vientiin puolet, jauheista lähes 95 prosenttia.

Lapinlahden tuotanto on noussut viimeisen neljän vuoden aikana 30 prosenttia pääasiassa kapasiteetin käyttöastetta parantamalla ja läpimenoaikoja lyhentämällä. Vuosi sitten käyttöön otettiin uusi maidonvastaanotto- ja yhteiskäsittelylaitteisto. 400 miljoonaa litraa maitoa ja heraa vuodessa jalostavalla tehtaalla se parantaa toimintavarmuutta. Parhaillaan rakennetaan jäävesilaitosta.

Seinäjoen tehtaalla tehdään ravintorasvoja eli Valio voita, Voimariinia ja Kevyt Leviä yhteensä 63 miljoonaa kiloa vuodessa. Keski-Euroopan leipomoihin meneville tuotteille on valmistunut uusi voinpakkauslinja. Lähivuosina investoidaan ravintorasvojen tuotannossa tilajärjestelyjen muutoksiin.

Tuoretuotteista raejuustoja ja rahkoja tulee molempia noin viisi miljoonaa kiloa. Gefilus piimän ja Evolus juomien tuotanto on noin 14 miljoonaa litraa vuodessa. Lisäksi Seinäjoella tehdään maitojauheita noin 24 miljoonaa kiloa vuodessa. 

-Raejuustojen ja rahkojen valmistus on nyt keskittynyt täysin meille, samoin maidosta tehtävän maitojauheen valmistus, Reima Luomala sanoo. Funktionaalisten tehojuomien valmistus alkaa alkuvuoden aikana.

-Toholammen tehtaalla kapasiteetti on likipitäen maksimikäytössä, Jaakko Korkala kertoo. Vuosittain tuotetaan noin 8,6 miljoonaa kiloa Valio emmental -juustoja.

Kahdeksan miljoonan kilon raja ylittyi ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Tuotantoa ei nykyisillä laitteilla juurikaan ole mahdollista lisätä. Toholammen tuotannossa ei isoja muutoksia ole tehty, viimeiset investoinnit ovat kohdistuneet automaation ja jäävesisiilojen uusimiseen. Tulevien vuosien muutoksista ja investoinneista ei päätöksiä ole olemassa, joten tuotanto jatkuu entisellään. 

Vantaan tehtaalla tehdään sulatejuustoa ja pakataan juustoja vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa. -Isot investoinnit meillä tehtiin muutama vuosi sitten, kun kuluttajapakkauslinja, viipalepakkauslinja ja uusi raastelinja otettiin käyttöön, Karl-Magnus Lindfors sanoo.

Nyt alkuvuoden aikana Vantaalla uusitaan iso kestopakkauslinja kolmen ja kuuden kilon vientipakkauksia varten. Toinen iso haaste on hygienia-alueiden rakentaminen.

Äänekosken tehtaalla valmistetaan vuosittain lähes kaksi miljoonaa kiloa Aura sinihomejuustoa. Lisäksi tuotetaan fetajuustoa ja heratuotteita Valion omaan teollisuuteen.  Kaikkiaan talosta lähtee tavaraa noin kolme miljoonaa kiloa vuodessa.

-Viimeisin iso investointi oli koko Aura-juustoprosessin uudistus. Tulossa on uusi pesukeskus. Uusia tuotteitakin meiltä on tulossa tänä vuonna, Marko Palosaari kertoo.

Jäätelötehtaalla
on uusi puikkola

Helsingin tehtaalla valmistetaan kaikki Valion mehut ja marjakeitot sekä joulun alla tehtävä glögi. -Kokonaistuotos on vuositasolla 51 miljoonaa litraa, Kirsti Nyberg kertoo. Viimeisimmät uudistukset liittyvät tuotteisiin, kun viime vuonna lanseerattiin uudentyyppiset Valio hedelmämaitojuomat ja Gefilus mustikka-vadelmakeitto. 

Aiemmin mehuja tehtiin myös Kouvolassa, mutta viime vuonna koko  mehunvalmistus keskittyi Helsinkiin. -Suonenjoen tehdas valmistaa vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa marja- ja hedelmävalmisteita teollisuuden käyttöön mm. jogurttien, jäätelöiden ja rahkojen valmistukseen sekä leipomo- ja marmeladiteollisuuteen, Reijo Kallio toteaa. 

Tuotanto on tasaisessa kasvussa. Kehittämistoimet keskittyvät tehtaan sisäiseen logistiikkaan, hygieniaan ja työturvallisuuteen. -Turengissa on jäätelötehdas, jonka tuotanto on 26 miljoonaa litraa vuodessa, ja UHT-tehdas, jossa tuotetaan vuodessa 40 miljoonaa litraa Tutteleita, UHT-kermoja, maitoja ja pehmistä sekä uudentyyppisissä kierrekorkkipakkauksissa olevia kermoja ja vanukkaita, Markku Taskinen sanoo.

Parin viime vuoden aikana UHT-tehtaalla on uusittu pakkauslinjoja ja sterilisaattori. Jäätelötehtaan Eskimo-tuotanto oli viime syksyn seisahduksissa, kun puikkola uusittiin Tänä vuonna suurimmat muutokset liittyvät maitohygieniaasetuksen vaatimuksiin. Koneiden sijoittelu tehtaassa ja henkilökulut järjestetään uudelleen.

 

 

 alkuun Sisältö 1/04 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus