Eeva Brofeldt    

Karjanhoitajan kuudes aisti

Maanviljelyllä ja karjanhoidolla on kaikkialla pitkät perinteet. Ennen tieto siirtyi isiltä pojille ja äideiltä tyttärille, jotka sitten välittivät saman tietopaketin, omilla kokemuksillaan lisättynä, omille lapsilleen. Lapset osallistuivat, varsinkin maaseudulla, töihin pienestä pitäen. Samalla he oppivat huolehtimaan arkipäivän askareista.

Luovuus opitaan jo nuorena

Toisaalta meidän monien maaseudulla syntyneiden, nyt "parhaassa iässä" olevien nuoruusvuodet kuluivat niin tiiviisti arkisessa aherruksessa, ettei luovaan ajatteluun ja uusien juttujen kehittelyyn juurikaan ollut mahdollisuuksia. Opimme elämään jalat maassa ja uskomaan niihin tietoihin, joita meille työssä oppimisen kautta kertyi, emmekä haihatelleet uusien tuulien perässä. Näillä taustoilla olemme kehittäjinä tainneet jäädä puolitiehen: Tiedostamme systemaattisesti hankittavan uuden tiedon tärkeyden ja kehittämisen tarpeen, mutta meillä ei ole asennetta eikä valmiuksia käyttää uutta rohkeasti ja tehokkaasti hyväksemme. Nojaudumme mieluummin vanhoihin ja turvallisen tuntuisiin menetelmiin ja yritämme, raamatullista vertausta käyttääkseni, tunkea uutta viiniä vanhaan leiliin.

Tilastotiedettä karjanhoitajille

Eläinten kanssa työskennellessä "kuudennesta aistista" ja "tuntumasta" on hyötyä. Tunnen suurta kunnioitusta niitä karjanhoitajia kohtaan, jotka havaitsevat pienetkin eläinten käyttäytymisen muutokset ja osaavat niiden perusteella ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. "Kuudennen aistin" takana on teoreettista tietoa ja sen lisäksi paljon kokemusperäistä, tekemällä opittua taitoa. Sen opettaminen luennolla tai oppikirjaksi kirjoittaminen ei taida helposti onnistua.

Mitä tehokkaammin ja suuremmassa mittakaavassa toimitaan, sitä epävarmemmaksi tulee sormituntuma. Toimintaympäristön monimutkaistuminen lisää vaikeusasteita. Apua on saatavissa nykyaikaisesta tietojen keräämis- ja käsittelymaailmasta. Entistä useamman navetan toimistossa loimottaa tietokoneen näyttö ja tietokone on karjanhoitajan jokapäiväinen työväline siinä missä toimistotyöntekijälläkin. Lypsyn, ruokinnan ja muiden hoitotöiden yhteydessä kerätään valtava määrä karja- ja eläinkohtaista tietoa. Käsittelemättömät yksittäiset tiedonjyväset eivät kuitenkaan ole käyttökelpoisia. Numeroaineistoa on osattava käsitellä, ryhmitellä ja muokata, sellaiseen muotoon, että niistä voidaan tehdä johtopäätöksiä ja niitä pystytään käyttämään päätöksenteon pohjana. Nykyaikaisen karjanhoitajan pitäisi siis hallita myös tilastollisia menetelmiä, jotta navetan kalliit investoinnit saataisiin täysin hyötykäyttöön.

Parhaimmillaan tilanne on silloin, kun vanha ja uusi tieto saadaan täydentämään toisiaan. Käytännössä se toteutuisi parhaiten silloin, kun karjan hoitoon osallistuu sekä kokeneita konkareita että nykyaikaisia tietonikkareita. Teoriaa ja numerotietoa on tarpeen täydentää kokemuksen sormituntumalla, tai sitten päinvastoin. Myös maitotilalla on tarvetta monenlaisille osaajille.

Kirjoittaja on Valion alkutuotantojohtaja.